Glenwood Welsh Ponies

Tohelon ja torvelon, eli Meiramin ja tyttärensä Morwennan, sunnuntait ovat viime aikoina kruunautuneet yhteisellä maastoreissulla. Matkassa on vaihtelevasti mukana pari muutakin ponia, mutta viikosta toiseen tämä kaksikko on ja pysyy. Pembrokeshiren kauniissa maisemissa intoudumme aina välillä, jos poneilla ei ole mitään sydämentykytyksiä, pohtimaan emän ja tyttären eroja ja yhtäläisyyksiä. Siinä missä Meiralle tuli ihan hyvä väli tehdä ensimmäisten kisojen jälkeen varsa, Morwennalle mammaloma oli enemmänkin pakkoloma, kun se ei tuntunut yhtään valmiilta ratsun hommiin. Onneksi tammasta tuli varsomisen jälkeen vähän aikuismaisempi, vaikka varsaansa se hoiti kuin pahainen penska. Ajatella, että meillä oli nyt neljässä sukupolvessa C-sektion tammoja Glenwoodissa!

Meirami on ihan tyytyväisen oloinen nykyiseen elämäänsä, jossa se saa viettää laitumella aikaa kavereiden kanssa ja siinä sivussa tehdä kivoja maastoretkiä, joissa siltä ei vaadita sen kummempaa. Ihan täysin ruohonleikkaajaa Meirasta ei voinut tehdä, sillä tamma on kova tyttö olemaan ruoka-aikaan paikalla ja ottamaan kaikki ravintoaineet talteen.

Tunsin itseni täysin epäonnistuneeksi Meiramin emän päätettyä kisauransa ähkyyn ja alkavaan vatsahaavaan. Herkkä ja prinsessamainen tamma oli rauhoittunut kisauran loppua kohden, joten en osannut odottaa sellaista loppua sille sadulle. Meira kun oli kanssa uusista paikoista vatsallaan stressaava tohkea touhutiina ja kaikkiruokainen ahmatti, niin käytin ponin hiekkakuvissa ja vatsan tutkimuksissa heti kun sain pienenkin mielenrauhaa haittaavan epäilyksen.

Suureksi helpotuksekseni Meira poistui klinikalta kerta toisensa jälkeen terveen paperit plakkarissa, joten ainakaan toistaiseksi syytä huoleen ei ollut tämän ponin kohdalla. En halunnut käydä Mollyn tarinaa enää uudestaan läpi, joten turhalta stressiltä ja mielipahalta oli Meiran kohdalla koitettu välttyä parhaimman mukaan. Tammaa ratsasti ainoastaan yksi ja sama tyyppi, jonka kanssa ponin kemiat kohtasivat. Arjessa pidettiin kiinni rutiineista ja kiinnitettiin erityistä huomiota ruokintaan.

Meira sai yhdessä välissä vähän taukoilla kilpaurilta, kun se pyöräytti suloisen tammavarsan tilauksena Brunnbyn ponitalliin. Tamma kuntoutui varsaloman jälkeen vielä kunnioitettavaan kisatikkiin, vaikka pelkäsin niin jumalattomasti, että poni lahoaa käsiin jossain vaiheessa jonkun kisareissun jälkeen. Ainoa oikea ratkaisu, jolla omistaja sai mielenrauhan ja pullea poninen tyytyväisen elämän, oli lopettaa aktiivinen kisaileminen. Kertyihän niitä kilsoja Meirallekin jokunen vuosien aikana, mutta nyt se sai keskittyä harrasteratsun elämään ja(säännösteltyyn) ruohonleikkaamiseen. Eiköhän sitä karma kohta iskisi ja toisi jonkun kaviokuumeen meidän riesaksi. Siinä kohtaa iskisin kaikkeni yrittäneenä hanskat tiskiin.

Englantilaiselle Fellbury Stud -tallille oli aina yhtä kiva lähteä ponikatraan kanssa kisoihin, joten tottakai Meira otettiin poppoon mukaan tutkimaan maailmanmenoa heti, kun nuori tamma alkoi tuntua siihen valmiilta. Ponin ratsukoulutus oli edennyt suunnitelmien mukaisesti, joten ajattelin vielä ennen mahdollista mammalomaa näyttää Meiralle myös vähän kisakenttiä. Meirami oli ratsuna ihan kiltti ja yritteliäs, mutta äkkipikainen tulkitsemaan apuja ja hermostumaan, jos se ei ymmärtänyt mitä siltä pyydettiin. Sen vuoksi rauhallisella luottokuskilla, jolla oli kokemusta myös Meiran höselin emän eli Mollyn ratsastamisesta, oli suuri rooli kisadebyytin ja yleisesti ottaen koko ratsun uran onnistumisessa.

Taitava ja olemukseltaan viilipytty ratsastaja, paljon tuttuja poneja ympärillä ja kisajärjestäjän loistopuitteet takasivat Meiramille oikein mukavan ensikosketuksen kilpailumaailmaan. Tamma oli mukavan tasainen otteiltaan ottaen huomioon sen nuori ikä ja vähäinen kokemus. Alku oli positiivisempi kuin mitä osasin ennakkoon odottaa, mutta useampi ruusuke kisareissulta tuli itsellenikin hienoisena yllätyksenä. Ainoa tavoite kun oli kerätä kokemusta ja tähdätä eheisiin suorituksiin.

Näiden tuloksien jälkeen Meiran saattoi hyvillä mielin jättää lomailemaan ja prosessoimaan kaikkea uutta oppimaansa. Ihan pelkkää loikoilua ei tamman loma tulisi olemaan, sillä olin ostanut Glenwoodiin uuden C-sektion orin, josta kaavailin sulhasta Meiralle. "Dino" oli luonteensa puolesta enemmän jäyhä ja järkevä, joten laitoin sormet ristiin, että näitä piirteitä tulisi tarttumaan myös tulevaan varsaan.

Vastikään emästään vieroitettu pieni Meirami on viettänyt aikaansa nuorten tammojen laumassa erityisesti siron B-sektion tamman Hermionen ja pyöreän D-sektion edustajan Vahveron kanssa. Edellä mainitut ponit ovat kumpikin uteliaita ikiliikkujia, jotka laittavat kaiken uuden heti merkille, eikä menee pitkää aikaa, kun tutkimusryhmä on tikkana paikalla. Meira sen sijaan vaikuttaa olevan enempi epäilevä peesaaja, joka jää porukan hännille pitämään perää ja pohtimaan kuinka turvata mahdollisimman hyvin oma selusta.

Ei saisi nauraa toisen arkajalkaisuudelle, mutta laumadynamiikan ja tamman oman menon seuraaminen on samalla huvittavaa ja opettavaista. Muuten hyvin touhukkaana tyyppinä Meirami on aina alkuun täysillä mukana Vahveron ja Hermionen jutuissa. Kun varsa tajuaa, että kaksi muuta on tosissaan menossa tutkimaan esimerkiksi tuulen mukana lentänyttä pressua, Meira alkaa pikku hiljaa jänistämään ja vaivihkaa perääntymään alkuperäisestä suunnitelmasta. "Olikos tämä kaverit hei sittenkään hyvä idea? Sehän voi olla vaikka ansa!" tuntuu olevan ponin motto.

Laumakavereiden ja ihmisen tuella Meira on tullut askel kerrallaan rohkeammaksi ja tomerammaksi, vaikka se on edelleen selkeästi porukan arkailija. Tammalla on epäilyjä uusia ja outoja asioita kohtaan, eikä siihen välttämättä auta edes aika. On hieno juttu, että Meirami luottaa muihin kuitenkin sen verran, että se uskaltaa voittaa pelkonsa edes sen ajatuksen voimalla, että tuleepahan tämä toinen hevonen tai ihminen ensin vihreiden miehien syömäksi.