Glenwood Welsh Ponies

Aina vähintään yhden kuuli sanovan, ettei Netasta päässyt eroon kulumallakaan, kun poneja lastattiin hevosautoon cup-viikonloppua varten ja pieni musta tamma kipitti kyytiin. Moni ehkä luuli, että tamma jäi jo täyspainoisesti kiusaamaan vain Glenwoodin kotiväkeä, kun se varsoi toisen jälkeläisensä, hienon voikon orivarsan Cadwyn Aurin. Ehei, vaan eteenpäin sanoi mummo lumessa ja ratsastaja Netan satulaan noustessaan.

Taisi olla Kevin, joka ehdotti, että eikö nyt ollut jo veni vidi vici, kun tamma surffaili yhden kerran KRJ-Cupin Helpon C:n luokan kakkoseksi huippuhyvällä reilun 83 % tuloksella. Vastaavaa tähtihetkeä ei ehkä ollut osunut kohdalle sen jälkeen, mutta samalla energialla jatkettiin eteenpäin, oli muut mitä mieltä tahansa. Netta vaati aina oman aikaavievän rutiininsa kisapaikalle saavuttuaan, joten se ei ollut kisahoitajien suosiossa. Onneksi ratsastuskoululla käyvä Isla, joka kilpaili itsekin satunnaisesti Morwenna-mummulla, oli omistautunut tehtävälleen huoltojoukoissa Netan yksinomaisena palvelijana.

Olin taas Glenwoodissa vierailulla, kun huomasin että läheisestä tarhasta minua tapitti hyvin tutun näköinen musta poni. Olenko nähnyt tuon joskus aiemminkin..? Kysyin asiasta Disalta, joka valaisi tilannetta kertomalla, että musta poni oli oma kasvattini Netta, joka oli vieläpä asunut pari vuotta meillä varsana, eikä muuttanut saman tien vieroitusikäisenä. Alkaa noita poneja ja kasvatteja olla sen verran, että varhaisdementia on väkisinkin pyyhkinyt osan pois mielestä. Disa kertoili vähän Netan kuulumisia ja ehdotti jos haluaisin käydä köpöttelemässä Netan kanssa maastossa. Sehän sopi paremmin kuin hyvin, ja ei aikaakaan kun löysin itseni jo tamman satulasta. Satulasta käsin tunnistin sen heti omaksi kasvatikseni. Alkuun se jäkitti muulimaisesti, sitten lähti laiskasti lompsimaan eteenpäin ja heti kun tallipiha oli jäänyt taakse ja päästy metsän siimekseen, alkoivat silmät ja korvat pyöriä hedelmäpelinä skannaten jokaista rasahdusta. Bipolaarinen tapaus, kuten meillä niin monet ponit.. Satunnaisia äkkipysähdyksiä ja ravikiihdytyksiä lukuun ottamatta Netta ei kuitenkaan esittänyt sen ihmeempää rodeota ja maastolenkki sujui melko rauhallisesti. Lenkin päätteeksi, juuri ennen tallipihalle paluuta Netta tietenkin vielä ryysäsi puskaan hakemaan evästä, jotta palautuminen rauhallisesta maastolenkistä lähtee varmasti nopeasti käyntiin..

Netasta ei tullut emää ihan sormia napsauttamalla, sillä ensimmäinen tiineys päättyi luomiseen. Siinä vaiheessa kautta ei ollut enää järkeä yrittää varsaa uudestaan, joten kokemuksesta toivuttuaan tamman kanssa jatkettiin kilpailemista vailla turhia huolia ja murheita. Seuraavana keväänä kokeilimme astuttaa Netan uudestaan viimekertaisella sulhasellaan Artulla ja tällä kertaa näytti siltä, että pikkuvarsa pysyi kuin pysyikin kyydissä ultraus toisensa jälkeen. Pidimme kaikesta huolimatta Glenwoodissa matalaa profiilia varsatoiveiden kanssa, jotta pettymys ei olisi liian kova, jos vielä kalkkiviivoilla kävisi jotain.

Pelot osoittautuivat onneksi turhiksi, sillä hartaan odotuksen jälkeen Netta varsoi sievän ja terveen tammavarsan karsinan pahnoille. Musta varsa oli aivan täydellinen kopio emästään, joten siinä sai hetken aikaa tihrustaa varsomiskameraa, että näkikö sitä kahtena vai mitä siellä tapahtui. Ei ollut näössä vikaa, vaan Netta oli laittanut kopiokoneen päälle ja varsonut oman kaksoisolentonsa.

Netta laidunsi kahden isomman welsh cobien, Tintin ja Vahveron, kanssa. Varsoneina tammoina molemmat ottivat Netan pikku prinsessan hyvin vastaan. Tintti varsoi itsekin, mutta vasta myöhemmin. Hieman harmi, että Marla-varsa oli jo aika paljon Tintin varsaa vanhempi ja emänsä tapaan oli vähän päsmäri nuorempaansa kohtaan. Netalle ei valitettavasti sopinut ihan joka hevonen tarhakaveriksi, joten tällä porukalla mentiin.

Netta oli meille samaan aikaan tulleen Artun kanssa tutustumassa kisamaailman sykkeeseen. Jacobilla meni kaikki aika ja voima Artun vahtimiseen, mutta onneksi Ashleigh lähti toiseksi kisahoitajaksi. Hänen riesakseen lankesi Netta, joka toisin kuin Arttu, jähmettyi uuden edessä paikoilleen kuin patsas ja halusi nähdä joka kivenkolon ja nurkan taakse ennen kuin liikahti askeltakaan eteenpäin. Saavuimme Hiivurin tallille hyvissä ajoin, joten Ash kävelytti tammaa ympäri tiluksia jokaikisen kisapäivän aluksi. Se kannatti, sillä aina kun meidän vuoro oli mennä verryttelemään, Netalta löytyi päivä päivältä yhä enemmän omaa eteenpäinpyrkimystä.

Radalla Netta pyöritteli silmävalkuaisiaan ja kyttäsi milloin tuomarinpöytää, milloin jotain kukkalaitetta. En voinut muuta, kuin istua rentona satulassa ja kuvitella, että tältä mahdollisesti tuntuu, kun ponin kavioissa on kilo tervaa. Ilmeisesti tuomari näki meissä jotain potentiaalia, sillä sijoituimme kisareissulla useammankin kerran. Vaikka alku oli yhtä kyttäämistä, parin radan jälkeen Netta uskalsi jo vähän rentoutui itse suorituksenkin aikana. Kaikki alkoi olla tuttua ja turvallista juuri kun kisaturnee alkoi tulla päätökseensä. Jos ei muuta, niin nyt ainakin tiedetään, että tamman kisajännityksestä on mahdollista päästä jollain tavalla yli.

Ashleigh kirosi ostavansa urheilukellon seuraavaa kisareissua varten, jotta voimme nähdä kuinka monta kilometriä ponin kanssa tulee käveltyä, jotta sillä on fengshuit ja zenit kohdillaan. – "Pitäisikö pistää pieni vedonlyönti pystyyn niistä askelista?" kuului Jacobin haaste, joka otettiin talliporukassa kilpailuhenkisesti vastaan.

Olin jo pitkään tiennyt haluavani Anfarwol Merlen Rhyddistä varsan omaan talliin, mutta asiat eivät edenneet pohdiskellessani jo toista vuotta minkä tamman valitsisin orille. Lopulta päädyin kahdesta vaihtoehdosta valitsemaan Seren Aeriadnen, jolla on ei-niin-yleisiä muinaismuistoja suvussaan. Tamman isällä, White Starissa vaikuttaneella Lanslowd Mabonilla, on poika Lumivuon Faramir, josta suku on kyllä jatkunut, mutta liekö jo hieman hiipumaan päin.

Merlenrhyddiläisen lisäksi varasin Paraatiponeista toisen tilausvarsan ja sovimme, että haen ponini, kun ne ovat sisäänratsastusikäisiä. Tänään koitti se päivä, kun kävin hakemassa Artun ja Netan uudelle kotitallilleen. Netta vaikutti aika temperamenttiselta ja vähän liikaa omalla päällään ajattelevalta, valitettavasti. Kasvattaja oli antanut nuorisolle vähän syötävää ulos ennen lähtöä, mutta Netta ei olisi halunnut jättää hyvää evästaukoa kesken. Tammalle tuli itkupotkuraivari, eikä se tahtonut millään mennä koppiin.

Aika vilkkaan oloinen Arttu -ori lastautui hevosautoon uteliain mielin, mutta silläkin alkoi jo vähän hermo kiristyä Netan touhuihin ja odotteluun. Lopulta tamma saatiin lahjomalla kyytiin ja otimme nokan äkkiä kohti Glenwoodia, ennen kuin nuoriso ehtii keksiä rettelöidä. Netta vaikuttaa aika työmaalta, joten tutustutaan poniin pieteetillä ja otetaan sen kanssa alkuun rauhassa.