Glenwood Welsh Ponies

Sekoittelin Artun iltaruoaksi tulevaa pellavalimaa ja hyräilin hiljaa, tuskin ääneen, aatsipoppaa pojat teki soppaa. Olin tehnyt huomion, että 7-vuotiaaksi kääntynyt Artsipoppeli, tuo höyryjunan ja avaruusraketin risteytys, oli saanut viime aikoina ihan hippusen verran lisää järkeä päähänsä. Osittain varmaan itsekin oli oppinut toimimaan omalaatuisen ponin kanssa.

Iänikuinen loimitusongelma ratkesi, kun ahkeroimme Williamin ja Jacobin kanssa orille oman tarhan, jossa oli vankka sääsuoja. Jos ori ei tarkenisi olla ulkona, se olisi sisällä tallissa, mutta se liikutettaisiin kaksinverroin normaaliin verrattuna. Kyllähän Artun erikoiskohtelu aiheutti arkeen lisää tekemistä, mutta enää ei olisi huolta, harmia ja turhaa rahanmenoa rikkinäisistä loimista sun muista. Huolehdin itse Artusta niin paljon kuin mahdollista ja jätin helpompia veijareita muiden tallilaisten kontolle.

Miksi sitten annoin näin paljon anteeksi yhdelle hurjalle, riehuvalle ponille, jota ei voinut edes periaatteesta ruunata? Arttu oli jotenkin onnistunut kietomaan minut pikkurillinsä ympärille. Komea, hyväsukuinen ja hienosti liikkuva kouluponi oli kaiken tohinan keskellä onnistunut vakuuttamaan laadukkuudellaan. Uusien järjestelyjen myötä se näytti pitävän elämästään, eikä stressannut edes sitä hurjaa oriuttaan.

Gregory Ainsfieldin kouluvalmennus alkoi meidän osalta vähän myöhässä, sillä Arttu oli järsinyt satulavyönsä katki. Jannie varusti orin minulle valmiiksi ja teki sen virheen, että jätti orin karsinaan itsekseen puoleksi minuutiksi. Siinä ajassa ponipeijooni oli jo ehtinyt käydä varusteisiin käsiksi – onneksi sentään arvokas koulusatula oli jätetty rauhaan. Siinä sitten etsittiin sopivaa kouluvyötä rikkinäisen tilalle ja pelmahdettiin tyylikäs akateeminen vartti myöhässä tunnille.

Greg ei katsonut hyvällä moista touhua ja tuntui, että Arttu sai takarivin lähtöpaikan herran arvosteluasteikolle. Eihän se hevosen vika ollut, mutta ei Artun käytös asiaa parantanutkaan. Koko ajan hössöttävä poni ei jaksanut keskittyä etu- ja takaosakäännöksiin, vaan mennä sluibaili apujeni läpi. "Pysähdy, jos ratsu ei muuten ymmärrä hidastavien apujen päälle. Pysähdy vaikka joka ikinen askel" mies jyrähti. Pysäyttelin Arttua solkenaan, mistä ori tykkäsi alkuun kyttyrää, sillä se olisi halunnut paahtaa muiden perässä mutkat suorina. Pikku hiljaa, kun jaksoin olla määrätietoinen, mutta lempeä apujen kanssa, ratsusta alkoi löytyä kuuliaisuutta ja sitä kautta haluttua toimintaa etu- ja takaosaan.

Varsinaisena tehtävänä tulimme ravissa aina lyhyen sivun jälkeisestä kulmasta puolirata leikkaan ja sen jälkeiseen kulmaan teimme laukassa voltin. Arttu olisi halunnut näyttää Gregille loistavat lisätyt askellajinsa, joten jarrulle tuli taas käyttöä. Muutaman kierroksen räpiköinnin jälkeen sain ponin rytmistä kiinni. Kun oma istunta pysyi tukevammin menossa mukana, pääsin mukautumaan paremmin ja keventämään tarrautuvaa otettani edestä. Silloin Arttu ei painanut kättä vasten pakoon, vaan päinvastoin rentoutui.

"En ollut alkuun ihan vakuuttunut tästä ponista, vaikka se komea ja hienosti liikkuva onkin. Ihan hienosti näytit siitä parempiakin puolia" Greg intoutui mutisemaan kannustavasti. Peliä ei siis ole vielä täysin menetetty?!

Aika on mennyt nopeasti ja Arttu on jo käynyt ensimmäisissä kisoissaan. Kisadebyytti meni sillä tavalla, että Jacob roikkui Arttu perkuleen suunpielessä kaiken mahdollisen ajan. Verryttelyn ja itse radan ajan menin Artulla itsenäisesti, mutta muuten mies sai taluttaa meitä ratsukkona tai pelkästään oria. Rehvakas nuori poni oli varsinainen hulk, joten pysyttelimme mahdollisimman kaukana muista aina kun se oli mahdollista.

Näyttävästihän Arttu liikkui radalla, kun se laittoi uudessa paikassa ekstrakoreasti jalkaa toisen eteen. Harmi vain, että osan ajasta ponilla oli korvat vain koristeena ja radat menivät toisinaan vähän kartingautoiluksi. Kisasuoritusten joukkoon mahtui myös aivan loistavia pätkiä ja pääsimme reissulla muutaman kerran jopa palkintojenjakoon, jonka tapahtumat ovat jo aivan oma tarinansa.

"En tiedä sinusta, mutta minä huomasin Artussa kehitystä kisapäivien aikana" groomin tai enemmänkin supersankarin ja voimamiehen roolissa kisareissulla ollut Jacob kehui. Satulassa ei ollut ollut hirveästi aikaa tehdä kauhean analyyttisiä havaintoja, sillä tärkeintä oli pitää itsensä ja muut turvassa, sekä selvitä radasta ehjin nahoin. Olin tyytyväinen, jos Jacobin mielestä muutamien kisojen kahlaaminen oli ollut edes vähän hyödyksi.

Jo aikaa sitten olin iskenyt silmäni yhdistelmään, josta toivoin vielä jonain päivänä saavani tilausvarsan. Asiasta oli Paraatiponien tallinpitäjän kanssa jutusteltu, mutta asiat kävivät toteen vasta parin vuoden miettimisen jälkeen. Paraatiponeista oli tulossa Glenwoodiin Iodr Arianin ja Iachwenin varsan lisäksi toinenkin C-sektion tilausvarsa, joten sovimme kasvattajan kanssa, että haen ponini, kun ne ovat sisäänratsastusikäisiä.

Vihdoin tänään koitti se päivä, kun kävin hakemassa varsani, Artun ja Netan, uudelle kotitallilleen. Nuori tamma laittoi hevosautoon lastaamisen kanssa aika lailla hanttiin, sillä se ei ollut innostunut muuttopuuhista heinänsyönnin keskeytyessä pahanpäiväisesti. Vilkkaan ja uteliaan oloinen Arttu sen sijaan meni kyytiin sellaisella tohinalla, että oksat pois.

Lähdön hetkellä kaikki huomio meni Netan kanssa touhottamiseen, joten autossa ihan kiitettävän rauhallisesti odotellut ja heiniä nyppinyt ori jäi pienemmälle huomiolle. Arttu seurasi silmä kovana, kun yritimme saada jästipäistä tammaa kyytiin ja alkoi, ihme kyllä, itse hermoilla vasta operaation loppupuolella. Lopulta tamma saatiin lahjonnalla kyytiin ja otimme äkkiä auton keulan kohti Glenwoodia, ettei nuoriso ehtisi alkaa rettelöimään.

Komeaa Arttua ehdittiin ihailla vasta oman tallin pihassa, jossa se päätti romuttaa mielikuvani kiltistä pojasta hyppäämällä heti ensitöikseen kynttilänä pystyyn. Onneksi ori oli Jacobilla narussa, sillä hän sai pidettyä voimiensa tunnossa olevan nuoren herran itseäni paremmin kurissa ja nuhteessa. Tallimestarini William katseli touhuja sivummalta ja tyytyi vain tokaisemaan, että varsinaisen mullilauman olin ostanut. Sellaisia poneja tällä kertaa.