Glenwood Welsh Ponies

Musti asui aika pitkän pätkän Suffolkissa kisatallilla, mutta nyt ori oli ollut jo hyvän aikaa Glenwoodin väen päiviä ihastuttamassa. Jokunen aika sitten 19 vuotta täyttänyt ponipappa sai nautiskella rennommasta elämästä ja kaverinsa, Lou-ruunan, seurasta. Ajan saatossa salskealle mustalle orille oli siunaantunut kolme hienoa varsaa, joista se kaikista vähiten Mustia itseään muistuttava (Butterball-tamma) asui meillä. Oli suorastaan ironista, että meidän oma mustilainen oli pieni aasi sille päälle sattuessaan, kun Mustin suvusta oli muuten tullut yleisesti ottaen säyseitä ja sopuisia poneja. Ei auttanut kuin toivoa, että pikkutammasta kasvaisi edes isänsä veroinen kouluratsu.

Musti itse oli pitänyt rennosti kuntoa yllä ja fiksu poni kun oli, se oli myös käynyt VSN:n ratsastusluokissa verestämässä muistoja. Kyllä tällekin orille vielä siunaantuisi ne ajat, jolloin se ei enää muistaisi mikä oli satula, koska sen päivät koostuisivat vain syömisestä, kaverin kanssa telmimisestä ja mutakuorrutuksen hankkimisesta. Toistaiseksi Musti oli kuitenkin tyytyväinen saadessaan touhuta tallilaisten kanssa ja ollessaan aktiivinen osa Glenwoodin arkea.

Musti oli viettänyt hiljaiseloa ja keskittynyt paletin uudelleenkasaamiseen kulissien takana. Minulla oli ollut takaraivossa jyskyttävä pelko, että jotain tapahtuisi, niin eiköhän ajatuksistani tullut itseään toteuttava ennuste. Tosin, käsi pystyyn kenellä oli poni, jolle ei koskaan tapahtunut mitään?!

Kisatallilla tarhassa ollessaan ori oli ilmeisesti ajatellut, että ruoho oli vihreämpää aidan toisella puolella ja se oli ujuttautunut liian lähelle aitaa. Siinä ruohotuppoja kurotelleessaan Mustin jalka jäi sähkölankaan sen verran pahasti kiinni, että kun poni oli säikähtäneenä singahtanut laukalla tarhan toiseen päähän, lankaa oli kulkeutunut ponin mukana hyvän matkaa. Musti pelkäsi sikin sokin maassa lojunutta lankaa kuin sutta, joten se jäi "nurkkaan ahdistettuna" pyörimään paikoilleen. Tilanteesta aiheutunut kova stressi aiheutti ponille ähkyn ja lankaan kiinni jäänyt jalka oli tietysti jonkun verran turvonnut.

Musti oli aina niin rento ja rempseä, ettei tätä ponia oltu koskaan aiemmin nähty niin vauhkona kuin mitä se silloin oli. Hoitotoimenpiteiden aikana Musti oli onneksi reipas ja kiltti oma itsensä, joten haavat saatiin hoidettua kiitettävästi. Ähkyoireista selvittyään väsähtänyt ukkeli sai keskittyä rauhassa koipensa paranteluun. Jalkaan tuli kaikeksi onneksi vain naarmuja ja haavoja, toki kohtuullisen syviä, mutta ainekset olisivat voineet olla myös pahempaan.

Nyt ponin kanssa oli päässyt taas jo treenailemaan tavalliseen tapaan ja kasvattamaan kisakuntoa uudestaan. Jalan haavojen kohdalla kasvaneet valkoiset karvat muistuttaisivat episodista koko Mustin loppuelämän ajan, mutta henkisellä puolella ori ei tuntunut kokevan kovinkaan suurta kolausta, kaikeksi onneksi. Musti suhtautui tarhailuun ja aitoihin kaiken jälkeen hyvin lungisti. Tajuttuaan, ettei ruoho ollut vihreämpää aidan toisella puolella, se oli jättänyt aitojen ali kurkottelut sikseen. Eiköhän me siis vielä tästä suosta noustaisi!

Kaikeksi onneksi aika on näyttänyt, että Musti on, toden totta, varsinainen kultakimpale. Yhteistyö nuoren orin kanssa on lähtenyt käyntiin huiman hyvää vauhtia. Nopeasti uusia asioita oppivalta ponilta elämä ja sen tuomat koettelemukset hoituvat niin mallikkaasti, että se on ehtinyt jo saavuttaa ensimmäisen tittelinsä showkilpailuissa. En yhtään ihmettele, että tuomarit ovat tykänneet orista. Täsmällinen ja kuuliainen, mutta kuitenkin welshmäiseen tyyliin säpäkästi liikkuva ja showmainen Musti on nuoreksi poniksi yllättävän sinut itsensä kanssa uusien tilanteiden tullen.

Olemme saaneet hehkuttaa onnistumisia kerta toisensa jälkeen milloin hyvin menneen ratsutuksen tai menestyksekkäiden showkisojen merkeissä. Samalla olen nipistellyt itseäni tasaisin väliajoin sen varalta, että vauhtisokeus iskee. Pelkään, että tipahdan pilvilinnoista alas niskoilleni, jos unohdan elämän realiteetit. Musti on kuitenkin vielä nuori, kasvava ja kehittyvä poni, joten koko kakkua ei kannata kahmaista yhdellä kertaa ääneen suuntaan. Onneksi myös William muistaa pitää huolta, että rauhallinen hurmuriori ei joudu "tyttösten hömpötyksien" uhriksi. Ukko tuhahtelee joutuvansa olevaan Mustin edunvalvoja, kun poni on liian tossu pitämään puoliaan.

Lähdimme Glenwoodista porukalla ponimarkkinoille ihan oikein kotikylää kauemmaksi Pohjois-Walesiin asti. Tarkoituksena oli vähän haistella tuulia ja tutkailla millaisia poneja huutokaupassa olisi tarjolla. William kehotti ottamaan menopeliksi hevosauton, kun "kuitenkin lankeat ostamaan jotain poneja". Vanha ukko tunsi minut paremmin kuin hyvin, sillä niinhän siinä kävi, ettei kotiin tarvinut lähteä tyhjällä autolla, vaan kyytiin lastattiin kaksi hienoa C-sektion ponia.

Ensimmäisenä auton kyytiin nousi musta hurmuri nimeltä Merrion Marchog Du. Ori valloitti minut tyynen rauhallisella ja itsevarmalla olemuksellaan. Tästä tulisi vielä show- ja koulukenttien valloittaja! Rahapussini ikäväksi myös moni muu ajatteli ponista samaa, joten huutokauppa kävi kovana kalkkiviivoille asti. Viimeisen huutoni kohdalla päätin, etten enää jatka kisaa, jos toiset tekevät korkeamman tarjouksen. Minun onnekseni muut olivat tehneet saman päätöksen aiempien huutojensa kohdalla, joten komea sukkajalka sai matkata Glenwoodiin.

Toinen huutokaupasta napattu poni, ruunikko tamma, olikin vähän herkemmän ja haastavamman oloinen mitä ajattelin. Tamman aiheuttamat ongelmat heti lähtökuopissa ropisivat plussapisteinä hyväkäytöksisen orin laariin. Merrion Marchog Dun eli "Mustin" ihastelu olikin pääsääntöinen puheenaihe koko kotimatkan ajan. Kyllähän sitä myös vähän jännitti miten kotona kävisi; hyytyisikö hehkutus ja hymy vai oliko ori tosiaan niin hyvä kuin millaisen kuvan siitä ensivaikutelman perusteella oli saanut.