virtuaalihevonen - a sim-game horse

Tuttavani poikkesi ohikulkumatkallaan Glenwoodissa kahvilla ja hänen kommentoidessa komeaa tolppariviä olin hetken aikaa naama ymmyrkäisenä. Pian hoksasin, ettei Claire tarkoittanut ponien tarhojen vastikään rempattua siistiä laudoitusta, vaan Lokin kisatuloksia. Myönnetään, että kunniakierroksen vetohevosena oli saanut viime aikoina olla aika tiuhaan tahtiin, viimeksi eilen.

Kiitin Clairea ja olin otettu, että joku oli huomannut ponini kelvot otteet keltanokkien luokissa. Kerroin tuttavalleni, että Lokin kanssa aloitettiin kilpaileminen ehkä myöhemmin kuin oli tarkoitus, mutta loppujen lopuksi mitään ei olla menetetty, päinvastoin. Aluetason helpoissa luokissa meillä on mennyt niin sanotusti liian hyvin ja Loki on kvaalannut itsensä kansalliselle tasolle asti. Aluetasolla poni voi vielä startata, mutta ainoastaan vaativaa B:tä, ja se ei tule ihan heti tapahtumaan. Edessä on siis iso harppaus kohti kansallista helppoa A:ta, jossa on vastassa hienoja ja kokeneita ratsukoita.

Claire tunsi pienen tuskan äänestäni ja toivotti rehellisesti onnea treeneihin ja tuleviin kisakoitoksiin. Tiesin, että Loki tulee vielä pystymään menestymään kansallisella tasolla, mutta edessä on mittaamaton määrä treeniä, verta ja hikeä. Toivotin mielessäni onnea myös itse itselleni. Katsahdin ikkunasta tarhalle, jossa Loki torkkui päiväuniaan. "Tuollahan se itse ruusukehai onkin" näytin Clairelle oria. – "Voi, niin autuaan tietämättömänä mitä tulevan pitää!"

"Priimaa pukkaa, kunhan rauhassa tehdään" lohduttelivat uskolliset apukäteni Ashleigh ja William, kun tallinpitäjä oli menettää toivonsa alati vastoinkäymisiä kohtaavan ponin kanssa. Ensin Loki-parka työllisti eläinlääkäreitä purukalustonsa kanssa ja kun siitä selvittiin, sen jälkeen oli leikkausvuorossa takakoipi. Lokilla oli laitumella saadun potkun vuoksi jalassaan traumaperäinen irtopala ja tämä irtonainen luunsiru vaivasi sen verran, että se oli pakko poistaa. Onneksi Lokilla oli nuoresta iästään huolimatta viisas ote elämään ja kaikki kokemukset olivat enemmänkin avartaneet sen maailmaa, kuin tehneet siitä sulkeutuneemman.

Noihin aikoihin, kun orilla oli koko ajan pientä kremppaa, aloin pelätä, etten koskaan pääsisi niin pitkälle, että ratsastaisin Lokilla kouluaitojen sisäpuolelle. Määrätietoisella ja rauhallisella työllä maailma on pikku hiljaa avartunut orille myös kisahevosen näkökulmasta. Ratsukoulutuksen alkupuolella Lokin rauhallisuus oli oikein suotavaa, mutta sitten aloin taas huolestua. Kipitin uskollisesti klinikalle tiedustelemaan onko hidas ponini kipeä. Diagnoosiksi tuli neuroottinen omistaja, ehkä vähän muokkausta tarvitseva satula ja hevosen hoito-ohjeeksi sopivassa suhteessa lepoa ja uutta oppia, vaihtuvia maisemia ja hyvää mieltä. "Diesel is diesel and let it be" luottoeläinlääkärini Oscar Jones taputti olkapäätäni.

Siitä se pyörä lähti lopulta pyörimään ja nyt kuuden vanhan orin kanssa päästiin ensimmäistä kertaa oikein kisamatkalle. Tyyni viilipytty oli Maybeckin koulukisoissa kuin kokeneempikin konkari, joka suoritti paremmin kuin omistaja olisi koskaan osannut odottaa. Illalla saatiin nostaa malja varsinaiselle työvoitolle, sekä Ashleigh'lle ja Williamille, jotka eivät koskaan lakanneet uskomasta Lokin vielä nousevan siivilleen.

Vuosi siinä meni niin että hujahti, että connemaratamma Hilda saatiin vihdoin ja viimein kantavaksi Hukkapuron tallilla asuvasta Aidan Liam -orista. Liam oli itselleni tärkeä ja merkityksellinen poni, sillä sen emänisänemänemä oli entinen hoitohevoseni Rentukan Rebecca. Olin jo pitkään etsinyt tamman elossa olevaa perikuntaa ja ilo oli ylimmillään, kun satuin törmäämään Liamiin samalla reissulla, kun kävin astuttamassa erään welshtammani Hukkapuron tallilla asustavalla täysiveriorilla. Voi sitä riemun määrää! Toiveenani oli saada Liamista jossain vaiheessa varsa omaan talliin, mutta projekti töppäsi siihen, että sopiva emätamma puuttui. Hildan ostinkin puoliksi siitä syystä, että se sattui olemaan suvullisesti sopiva match kyseiselle orille.

Liamin ja Hildan varsaa odotettiin Glenwoodissa kuin kuuta nousevaa. Emätamma ei pitänyt kiirettä tiineyden loppupuolella ja lopulta se päättikin selviytyä ensimmäisestä varsomisestaan omin neuvoin. Luonto hoiti asian parhaimmalla tavalla ja pieni, mutta jäntevä orivarsa saapui maailmaan tänä aamuna. Hilda oli luottavainen ihmisiä kohtaan ja päästi minut ja Williamin moikkaamaan uutta tuttavuutta. Oikein reipas pikkumies oli ketterästi jaloillaan ja vaikutti normaalilta terveeltä pienokaiselta. Tästä varsasta saisi tulla mitä vain, sillä se tulisi tunnesyistä silti olemaan oma rakas silmäteräni!