Glenwood Welsh Ponies

15-vuotiaaksi kääntynyt Tintti oli kokenut viime aikoina vaikka ja mitä. Toinen varsominen sujui moitteettomasti ja siinä kävi muutenkin hyvin, sillä isäorin omistaja kiinnostui ostamaan varsan jo mahaan. Suloinen punainen tammavarsa, Rhonabwy, sai hellältä emältään hyvät eväät elämään. Muutettuaan vieroituksen aikaan uuteen kotiin Gwydrawyrin siittolaan, Tintti jatkoi elämäänsä, kuten aiemminkin... ainakin melkein.

Samaan aikaan Glenwoodin ratsastuskoulun puolella oli poneja poissa vahvuudesta ja jotenkin asiat lutviutuivat niin, että Tintistä tuli pikku hiljaa talutusratsu pikkuriiviöiden kaitsemisen ohessa. Alkuun tammaa ei ajateltu opetuskäyttöön sen vanhan vamman ja hikipingon luonteen vuoksi, mutta tasaisen rento liikkuminen tekikin ihan hyvää ponin mielelle. Rauhalliset maastokävelyt ja uusien oppilaiden turvallinen kyyditseminen näytti sopivan Tintille tähän hätään mainiosti.

Kisaeläkepäivillään Tintti oli kunnostautunut aina välillä myös nuorempien ponien tapakouluttajana, sillä tamma tuntui kaikessa rauhallisuudessaan rakastavan varsojen kaitsemista. Tintti ei ollut se hauska leikittäjä-täti, vaan enemmän tuki ja turva-täti, jonka suojiin juostiin kiusaajakaveria karkuun. Tintin omastakin varsasta oli ollut puhetta, mutta mieleen ei juuri tullut tammalle sopivia esteoreja, joista voisi laittaa myyntivarsan alulle. Esikoisvarsa Elmo oli aloittanut todella hienosti kilpauransa ja se oltiin palkittu myös EV-I palkinnolla. Tammassa näytti tämän perusteella olevan potentiaalia jalostuspuolelle. Yhtenä päivänä mieleen tuli Gwydrawyrin siittola, jonne olin myynyt kolme B-sektion tammaa aikanaan. Sieltä löytyi lopulta Tintille match, nimittäin Crafnant Rhydderch -niminen esteori, jossa oli herkkyyttä, rohkeutta ja ketteryyttä. Tintti oli nyt kantavana "Hydestä" ja toivon mukaan saisimme kuukausien päästä kuulla iloisia varsauutisia.

Tintin kilpaura laitettiin haikein mutta hyvin mielin pakettiin. Hevonen oli tehnyt jo sen verran hienon uran 100cm rataesteillä, että kun pikkukremppaa alkoi esiintyä, vihelsimme pelin heti poikki. En halunnut ottaa riskiä, että hienon tamman vaivat pahenisivat, jos jatkaisimme käyttöä. Tinttikään ei ollut sellainen hevonen, joka olisi puolivaloilla liikenteessä, vaan se teki aina parhaansa mukaan ja yritti miellyttää ratsastajaansa. Miten lie olisi pelkkä keventely onnistunut tällaiselta ponilta. Tästä edespäin tamman elämään kuuluisi lähinnä laitumella löhöilyä kavereiden kanssa. Poni oli sen ansainnut.

Kiltti, nöyrä ja ratsastajan virheitä jonkun verran anteeksi antava estehevonen oli radalla vaikeissa paikoissa oikea siunaus. Tintti osasi pelastaa tilanteesta kuin tilanteesta ja ratsastajalla helotti välillä korvat noloudesta tulipunaisena. Miten sitä ratsastikin niin hassusti? Estevalmentajani Jessica Richards kuunteli tuskastunutta papatustani huvittuneena – "No niin, ruvetaanko sitten hommiin, jotta teistä tulisi parempi ratsukko?"

Jessica rakensi meille aika teknistä tasapaino- ja laukanvaihtotehtävää, sillä niissä mokasin helposti Tintin kanssa. Ratsastin oikealle täyskaartomaisen linjan, jolla oli kapeahko pystyeste. Suunnan vaihduttua ratsastin hieman vinoa linjaa kohti pystyä, jolta tulisi kaartaa vasemmalle ja vaihtaa laukka matalalle okserille. Kaarevalla linjalla ulkopohkeen tuki, toisen pystyn yllä Tintille tuli antaa painoavuilla merkki, että se osaa vaihtaa laukan vasempaan.

No miten meillä meni? Valmennuksen voisi oikeastaan jakaa kahteen osaan, jotka voisi nimetä tuhoksi ja nousuksi. Ensin tein Tintin kanssa kaikki meidän tavanomaiset virheet, joita hevonen korjaili parhaansa mukaan sen minkä kerkesi. Muutaman toiston jälkeen Jessica otti aikalisän antaakseen vinkkejä. Minä tihrustin itkua ja taputin maailman kilteintä tammaa siitä, että se teki aina parhaansa, vaikka satulassa istui uuno.

Valmennuksen osa kaksi lähti käyntiin vähän kompastellen, mutta sitten jotkut palat loksahtivat päässäni paikoilleen ja sain kiinni siitä miten minun pitäisi ratsastaa Tinttiä. Sain varmuutta sopivan temmon ylläpitoon ja hyvää ajatusta siitä miten ulkoavut auttoivat kääntämisessä. Niin vaan mekin nousimme kuin feenikslintu tuhkasta.

Tintti antoi itsestään heti hyvän siitostamman vaikutelman, kun se varsoi hartaudella odotetun orivarsan Morienista. Tammahan hankittiin nimenomaan kyseiselle orille morsmaikuksi, joten iloitsin, että suunnittelemani yhdistelmä näytti olevan ihan toimiva. Eihän pikkuvarsasta, jota Elmoksi kutsuttiin, vielä pystynyt mitään kummia sanomaan, mutta vaistosin orissa olevan jotain erityistä. Jo nyt se vaikutti olevan lyhyenläntää isäoriaan raamikkaampi ja puolestaan tyyntä ja rauhallista emäänsä reippaampi. Tintti oli rauhallisena hevosena hyvä ja turvallista ilmapiiriä luova emä.

Pääsiäinen ja pitkät pyhät koittivat eli vihdoin oli aikaa ottaa hyllystä esiin teos nimeltä Glenwoodin suuri kasvatussuunnitelma ja katsoa miltä vuosi 2020 näyttäisi. Ei kovin hääppöiseltä, jos nuorelta ja virmalta Morien-orilta olisi kysytty. En ollut varsinaisesti mikään D-sektion kasvattaja, joten olin ostellut omaan talliin pelkällä fiilispohjalla kivoja ja sykähdyttäviä cobeja. Linjat olivat muotoutuneet hyvin koulupainotteisiksi, joten edellä mainitulle orille ei ollut omasta takaa hyvää estetammaa morsiameksi.

Sen vuoksi tuntui siltä, että kohtalo puuttui peliin ja tähtien asennot olivat kerrankin suotuisat, kun tieni kohtasi Llygedyn Telynoresin eli Tintin kanssa. Tamman kasvattaja-omistajalla, Elenillä, olisi ensin ollut myytävänä Llygedyn Brithni, mutta tämä tamma oli meidän Vahveron sisko eli liian läheistä sukua jo olemassa oleville yksilöille. Toisessa viestissä oli maininta, että Tintistäkin olisi ehkä mahdollista luopua. Tämä hevonen ja sen suku kiinnosti, joten lähdin katsomaan sitä heti kopin kanssa. Tintti vaikutti mukavalta ja nopeasti syntyneiden kauppojen myötä se otettiin samantien mukaan Glenwoodiin.

Siinä meillä sitten oli ihan kyvykkään oloinen perus estehevonen noin metrin luokkiin, kunhan sen kuntoa vielä vähän viilailisi. Persoonana Tintti oli aivan päinvastainen verrattuna Morieniin, toki hidas ja harkitsevainen tamma tuntui välillä samalla tavalla hankalalta kuin kuuma ja itsepäinen ori. Nyt ei auttanut kuin katsoa ja odottaa, kuinka teräviin pikkuponeihin tottunut ponitäti tulisi selviytymään rehdin rauhallisen cobin kanssa.