Glenwood Welsh Ponies

Risto Reipas oli sopeutunut mainiosti uuteen elämäntapaansa valjakkoponina. Ristollahan kisattiin nuorena showpuolen ajoluokissa ja sen touhun loputtua olin tehnyt ponin kanssa silloin tällöin ajolenkkejä. Kärryttely itsessään ei siis ollut orille pelkkä muinaismuisto nuoruusajoilta. Laji oli itselleni kuitenkin sen verran tuntemattomampi, että mitään köröttelyä kummempaa meidän touhu ei ollut. Jacob oli ottanut valjakkoajon erilaisia vivahteita harjoitteluun mukaan, saaden Ristosta aika mukavan näköisen ja tarmokkaan ajokin. Ratsastelin yhä Ristolla sileällä ja maastossa, mutta pääpaino oli valjakkoajon puolella.

Kokeneena kisaponina Risto oli jo nähnyt sen verran maailmaa, että Jacob halusi aloittaa kilpailemisen heti kärkeen vähän isommasta skabasta eli joulukuun VVJ-Cupista. Noviisitason yhdistetty yksilökisa sujui ensikertalaiselta ponilta ihan hyvin, mitä nyt maastokokeessa taisi jo reissu painaa jaloissa. Tuloksena oli sijoitus 54/80. Jacobilla oli aika kova voitontahto, mutta hänkin oli tyytyväinen päivän suorituksiin. Toki siitä jäi iso halu parantaa yhteistyötä seuraaviin kisoihin. Nyt hän tiesi missä kohtaa mentiin muihin valjakkoihin verrattuna.

Kauaa kaksikko ei kotona viihtynyt, kun jo suunnattiin seuraaviin kisoihin Pyökkipolkuun. Noviisitasolla startannut valjakko sai turneelta hyvää lisäkokemusta, mutta myös menestystä – voitto koulukokeesta ja sijoitus tarkkuuskokeesta!

Meillä oli erinomainen, kisojen täyttämä kesä Riston kanssa. Keräsimme tarvittavat kilpailunäytöt KRJ:n laatuarvostelua varten, mutta ennen kaikkea meillä oli hauskaa ja kisareissuilta tuli roppakaupalla unohtumattomia kokemuksia. Kerran kisahoitaja nappasi vahingossa isomman hevosen kuivatusloimet reissuun mukaan ja Risto sai leikkiä ritarihevosta turnajaisloimensa kanssa. Toisella kertaa katsoimme aikataulut väärin ja kyllä siinä otettiin hevosnaisista mittaa, kun poni piti saada ennätysajassa starttikuntoon. Silloin ei ehkä naurattanut, mutta myöhemmin jutuille osasi jo antaa oman arvonsa kultaisina muistoina. Paljon sattui myös onnistumisia, ilonkyyneleitä ja oikeasti hyviä hetkiä, jolloin tunsi suurta kiitollisuutta näin hienosta ponista.

"Mitä sinä nyt meinaat Riston kanssa?" kyseli pienen koukkauksen jälkeen Glenwoodiin takaisin töihin tullut Johanna Berkenbosch eli tutummin Jannie. "Hyvä kysymys!" oli kaikki mitä pystyin parikymppiselle hollantilaissukuiselle naiselle vastaamaan.

Asioihin tuli aika lailla vauhtia, kun maisemiin palannut Jacob, josta maanittelin vanhalle tallimestarilleni Williamille oikeaa kättä (ja miksei vaikka tilan isäntää, jos minulta kysyttäisiin), kuunteli pari päivää voivottelujani ja mitään sanomatta löi ponille kärryt perään. – "Aidanin kavionjäljissä valjakkoponiksi niin kuin alunperin suunniteltiin" tummapiirteinen, vähän Gerard Butlerin ja walesilaisen tv-juontajan Matt Johnsonin näköinen mies huikkasi ja lähti mustan orin kanssa lenkille.

Glenwood oli kaivannut tällaista energiaa, mitä Jannie ja hänen tapaansa pari vuotta maailmalla tuulettumassa ollut Jacob olivat molemmat tuoneet tallille. Vaikkei Ristoa enää nähty minun kanssani valkoisten kouluaitojen sisäpuolella, voi olla, että seuraavaksi orin katse tähyää valjakkoareenoille uuden ihmisen kanssa. Meillähän oli alkuun unelma tehdä Ristosta isänsä Aidanin tapaan valjakkoponi, mutta ilman Jacobia se asia ei edennyt puuta pidemmälle. Nyt kun Jacob oli taas takaisin kuvioissa, annoin hänelle täysin vapaat kädet tehdä miten parhaaksi näki. Toteuttaisikoon hän nyt puolestaan unelmansa Riston kanssa.

Winter Cup Dressage -tarinakilpailut Daelwynissä
KRJ, Helppo B, sijoitus: 1/1

Tehtävänanto: Pito hukassa! Puolivälissä erittäin hyvää ellei täydellistä suoritustanne ratsullasi alkaa lipsumaan jalka jos toinenkin. Lähtivätkö hokit irti vai kenties koko kenkä, vai mikä kumma aiheutti moisen häiriöllisen olotilan?

"Näissä kisoissa oli maisemat kohdillaan, sitä ei voi kieltää. Ei ihan mutta melkein og-vuoristoponini Risto oli raikkaassa talvisäässä kuin kotonaan. Reipas oli pirteä oma itsensä mutta samalla kuuliainen ratsastaa, joten meidän suoritusvuoron alettua tunnelma oli jossain Mount Snowdonin huipun korkeudella. Hetken aikaa ehdimme edetä radalla, kun tunsin satulaan, että ponin itseluottamus alkoi hiipua. Askel muuttui haparoivaksi ja selkeästi jännittyneeksi. Pilven takaa kuikuilleen auringon säteet kimalluttivat kentän pintaa, joka näytti aivan hiotulta timantilta. En tiedä kuvitteliko kentänhoitaja olevansa Deeside Dragons vs. Cardiff Devils jääkiekkopelissä vai missä, sillä kenttä oli osittain kuin luistinrata. Soimasin itseäni, miten olin kuvitellut Riston pysyvän kaiken liihottelun keskellä pystyssä neljällä hokilla per jalka. Niin vain olisi pitänyt laittaa ponille hokkien sijaan hokkarit jalkaan. Talvi yllätti ainakin tämän ratsukon!"

Tuomarin kommentti: Hurjan mainio tuotos! Hevosjääkiekko olisikin uusi laji kehitettäväksi... Pärjäisitte varmasti! Harmi, ettei muita osallistujia ilmaantunut tällä kertaa - olisitte varmasti pärjänneet siinäkin loistavasti!

Tippahan siinä tuli linssiin, kun oli aika laittaa poika isäorinsa vanhojen kärryjen eteen. Aidanilta perityt siistit valjakkokärryt ovat nyt Riston, josta haaveilemme Jacobin kanssa riuskaa ajoponia. Ori on vasta alkutekijöissä mitä tulee valjakkoponin kouluttamiseen, mutta ihan hyvin pyörä on lähtenyt pyörimään näin kirjaimellisestikin. Ristolta ei lopu virta tai motivaatio, eikä se juuri osaa hätäillä, vaikka kaikki ei menisi heti ensimmäisellä kerralla ihan putkeen. Ohjaksissa saa toki olla tarkkana kuin porkkana, jotta matkanteko menee sinne minne kuuluukin.

Saimme parista ratsukosta seuraa pienelle maastolenkille, jolle lähdimme Riston kanssa ajaen matkaan mukaan. Vaikka ori on aika pirtsakka ja reipas, se ei onneksi hätkähdä vähästä ja sietää rohkeasti monenlaista maailmanmenoa ympärillään. Sen vuoksi ponin kanssa on kiva lähteä luonnonhelmaan katselemaan maisemia samalla kun kunto kohoaa ja kumpikin saa ajorutiinia. Letkan häntäpäässä ollut Risto oli ehkä porukan nuorin ja kokemattomin, mutta se mennä puksutti eteenpäin kuin vanha höyryjuna. Miten tämän ponin kanssa kaikki saattoikin olla niin helppoa ja kivaa?

Rakas C-sektion orini Aidan alkoi jo käydä vanhaksi, mutta yhtäkään varsaa siitä ei ollut kerennyt jäämään omaan talliin. Isänsä Wolfcult oli aikansa tunnetuimpia menestysoreja ja vaatimattomampana poikana Aidan oli jäänyt sisaruksiensa jalkoihin jalostusrintamalla. Hankin Veera-tamman Aidania silmällä pitäen, mutta lopulta jalostuskuviot menivät aivan ristiin rastiin. Päätin astuttaa Veeran eräällä Paraatiponien hienolla vanhalla orilla ja Aidanille kysyin morsiota Veeran kasvattajalta eleniltä. Olin iskenyt silmäni vanhasukuiseen Bluebell's Black Rebel -tammaan, joten olin innoissani, kun yhdistelmästä tuli pelkän haaveilun sijaan täyttä totta.

Orivarsan palleroinen syntyi maailmaan sateisena päivänä, mutta se ei pientä päivänpaistetta lannistanut. "Risto" oli kasvattajan mukaan jaloillaan suitsait sukkelaan ja tutkaili uteliaasta uutta elinympäristöään. Olin hyvin mielissäni orivarsasta, sillä ponin suvussa yhdistyy kaksi oman aikansa suurta oria. Emänisänä oli 2000-luvun alkupuolen D-sektion suuruus Rosegarden's Black Moon ja isänisänä kymmenisen vuotta myöhemmin vahvasti C-sektion sukulinjoihin jälkensä jättänyt Wolfcult. Myöskään suvun emätammat eivät olleet yhtään hullumpia. Hienosta suvustaan huolimatta en odottanut "Ristolta" muuta kuin mukavaa yhteiseloa ja Aidanin kautta menevän suvun jatkamista. Mainetta ja mammonaa tulisi, jos olisi tullakseen.