|
Misty on aina ollut hyvin itsenäinen, rohkea ja vähän omapäinen poni. Tamma ei varsinaisesti ole mikään vastarannan kiiski, vaan enemmänkin omien polkujensa tallaaja. Mistyn kanssa menee niin kauan hyvin, kun kuljetaan samaa polkua ja ollaan asioista samaa mieltä, mutta annapa olla, jos ponin kanssa tulee risteyskohta ja erimielisyyksiä. Misty on vahvasti menossa mielensä mukaiseen suuntaan näin kuvainnollisesti ja aina välillä käytännössäkin.
Välillä joudutaan muistelemaan kenen säännöillä täällä tallikäytäviä tampataan, mutta kaikesta huolimatta Misty on usein melko mukava ja harmiton käsiteltävä. Poni on kaikista luonteen oikuistaan huolimatta käytökseltään yleensä rauhallinen ja hillitty. Jos tamma saa jotain päähänsä, se kokeilee tyynesti ensimmäisestä kiellosta lannistumatta saisiko tahtonsa läpi. Misty ei myöskään niin sanotusti opi kerrasta, vaan se voi kokeilla samaa temppua uudemman kerran toisessa tilanteessa tai toisen käsittelijän kanssa. Ponin kanssa on oltava sopivasti viekas, jos meinaa saada asiat menemään oman, eikä tamman tahdon mukaan. Pattitilanteet eivät ratkea runnomalla, vaan enemmänkin hyvällä tilannetajulla.
Itsevarman ja suhteellisen selväpäisen ponin kanssa on helppo harrastaa vähän lajia kuin lajia, sillä se ei vähästä hätkähdä. Misty taipuu sekä satulan alle että tilanteen tullen myös kärryjen eteen. Tamma ei ehkä ole kaikkein suurin liikkujaihme, vaan enemmänkin juuri monipuolisuus ja varmuus ovat sen valttikortteja. Misty voi alkuun vähän ihmetellä uutta asiaa, mutta huomatessaan, ettei kukaan syö sitä, se ottaa jo rennommin. Poni osaa jonkun verran velmuilulla laistaa töistä ja liiallisista ponnisteluista. Misty kokeilee aina onko ratsastaja jujutettavissa ja saattaa yrittää päästä vähemmällä niin hiljaa hiipuen vauhtia hidastamalla, että satulassa ei välttämättä aluksi edes huomaa tätä. Yhtäkkiä ratsastaja havahtuu, että maisema ei enää juuri vaihdu. Kun Mistyn kanssa on sopivan topakka ja tamma luottaa siihen, että ratsastajalla on homma hoidossa, se on aina korvat hörössä menossa kohti uusia haasteita.
Matalilla esteillä Mistyllä pärjää nykyisin kokemattomampikin, sillä tamma on anteeksiantavainen ja jopa vähän laiska. Vasta kun korkeudet vähän nousevat, alkaa ponikin innostua ja löytää omaehtoisesti isompia vaihteita. Misty on varma hyppääjä, mutta aivan oman onnensa nojaan sitäkään ei voi radalla jättää. Jos poniin on vain löysä tuntuma, se voi keksiä käyttää vapautensa muuhun tarkoitukseen, kuten viimehetken esteestä ohi kirmaamisiin sun muihin.
Yleensä hyvin kiltisti lastautuva ja matkustava Misty on kotipihan ulkopuolella oma itsensä. Suuremman luokan hälinä ja vilske esimerkiksi kisoissa voi saada siitä eloisamman ja enemmän ympäristön tapahtumia tarkkailevan, mutta mitään merkittävää muuttumista ei tapahdu. Kaikista pienistä jumpitelluista huolimatta Misty on erinomainen opetusmestari niin koti- kuin kisakentille.
Northcarden Earl Grey wB, mkm, 135cm Champion KTK-II |
Whitworth Self Timer wB, evm |
Oldgate Timeless |
Whelthorp Amity | ||
Northcarden Blessing wB, evm |
Northcarden Emrys | |
Northcarden Thankful | ||
Roanhill Marney wB, rtkm, 135cm Champion KTK-II |
Roanhill Walter wB, evm |
Wilkinson |
Dayana | ||
Roanhill Mary wB, evm |
Springfield Gregor | |
Roanhill Merrie |
Pencalow Mistral ei ole jalostuskäytössä.
wB-t. Ch Glenwood Rose Cariad *6.8.2017, i. Anfarwol Caregan Ciwt, om. Glenwood - KTK-III, ERJ-II, KRJ-II, VWY-II
wB-t. Glenwood Mystical *16.10.2017, i. Eryl Coron, om. Moana part breds - KTK-I, ERJ-II, VWY-II
wB-o. Glenwood Manordeifi *6.6.2021, i. Chigeon Duke, om. Blumenfeld Ponies - KTK-I
ESTERATSASTUS (42 kpl ERJ-sijoituksia)14.12.2017 Kilpailukeskus LITT, ERJ 60cm - 1/3011.03.2018 Priton Budyonnys, ERJ 70cm - 1/32 12.03.2018 Kadotetut, ERJ 60cm - 2/26 13.03.2018 Priton Budyonnys, ERJ 70cm - 4/32 15.03.2018 Priton Budyonnys, ERJ 70cm - 3/32 15.03.2018 Kadotetut, ERJ 60cm - 4/26 15.03.2018 Kadotetut, ERJ 70cm - 2/23 16.03.2018 Kadotetut, ERJ 60cm - 2/26 17.03.2018 Priton Budyonnys, ERJ 70cm - 1/32 18.03.2018 Priton Budyonnys, ERJ 70cm - 1/32 18.03.2018 Priton Budyonnys, ERJ 70cm - 3/32 20.03.2018 Kadotetut, ERJ 60cm - 5/26 06.05.2018 Cefnmoor, ERJ 70cm - 1/50 08.05.2018 Adina, ERJ 80cm - 6/39 09.05.2018 Adina, ERJ 70cm - 4/36 09.05.2018 Adina, ERJ 80cm - 4/38 13.05.2018 Cefnmoor, ERJ 70cm - 5/50 13.05.2018 Cefnmoor, ERJ 70cm - 4/50 03.01.2019 Lehmusvaara, ERJ 90cm - 4/37 10.09.2019 Rose Grove Stable, ERJ 80cm - 5/77 11.11.2020 Hiivurin Suomenhevoset, ERJ 90cm - 7/60 20.11.2020 Hiivurin Suomenhevoset, ERJ 90cm - 3/60 02.03.2021 Vihiniemi, ERJ 90cm - 2/40 02.03.2021 Vihiniemi, ERJ 90cm - 1/40 07.03.2021 Vihiniemi, ERJ 90cm - 2/40 11.03.2021 Vihiniemi, ERJ 90cm - 2/40 11.03.2021 Vihiniemi, ERJ 90cm - 3/40 12.03.2021 Vihiniemi, ERJ 90cm - 1/40 13.03.2021 Vihiniemi, ERJ 90cm - 1/40 16.03.2021 Vihiniemi, ERJ 90cm - 3/40 19.03.2021 Vihiniemi, ERJ 90cm - 1/40 20.03.2021 Vihiniemi, ERJ 90cm - 3/40 02.04.2021 KK Lupin, ERJ 90cm - 2/48 03.04.2021 KK Lupin, ERJ 90cm - 2/48 07.04.2021 Llanwenarth Stud, ERJ 70cm - 1/7 09.04.2021 KK Lupin, ERJ 90cm - 1/48 10.04.2021 Moana part breds, ERJ 90cm - 3/31 12.04.2021 KK Lupin, ERJ 90cm - 1/48 19.04.2021 KK Lupin, ERJ 90cm - 4/48 21.04.2021 KK Lupin, ERJ 90cm - 2/48 22.04.2021 KK Lupin, ERJ 90cm - 2/48 30.04.2021 KK Lupin, ERJ 90cm - 2/48 |
KOULURATSASTUS (4 kpl KRJ-sijoituksia)13.07.18 Rushock Bog, KRJ Helppo B - 1/3013.07.18 Rushock Bog, KRJ Helppo B - 2/30 15.07.18 Rushock Bog, KRJ Helppo B - 5/30 24.10.19 Moana part breds, KRJ Helppo B - 2/34 VWY-CUP (1kpl sijoituksia)15.07.2018 VWY-Cup, 60cm - 2/32 |
1. marraskuuta 2020, Mistyn uusi tuleminen
Vanha kunnon Misty on kaivettu naftaliinista ja ponista on koulittu kivaa esteratsua innokkaalle ratsastuskoululaiselle, Isabelle Colelle. Misty kun on osaava sekä elämänsä aikana kisahumuun ja moneen menoon tottunut pikkuponi, siitä saa nuorelle kilparatsastajanalulle oikein sievän opetusmestarin. Paikkakunnalle vastikään muuttanut Isabelle, eli tuttujen kesken Issy, on kisannut jonkun verran aiemmin, joten tavoitteet ovat neidin mukaan heti alusta alkaen kovat ja korkeat. Hyppäämisestä on vuosien myötä karissut uutuudenviehätys, joten Misty ei ihan mistään puomiluokista kyllä innostuisikaan, vaan vasta ponille sopivilla korkeuksilla touhussa alkaa olla jotain järkeä.
Misty oli tehnyt jo ennen Issyyn tutustumista pikku hiljaa paluuta normaaliin ratsun arkeen, mutta vasta nyt sopivan ratsastajan kanssa se on alkanut vetristellä lihaksiaan toden teolla myös esteiden parissa. Tamman elämässä on ollut erinäisistä syistä, kuten sopivan topakan ratsastajan ja omistajan ajan puutteen vuoksi, pitkä pätkä, kun se on keskittynyt vain sunnuntairatsuiluun, ruohonleikkaamiseen ja varsojen paimentamiseen. Siitä syystä olen iloinen, että Mistyllekin on vielä vanhemmilla päivillään tarjolla mielekästä liikkumista. Issy on oikein reipas likka, joka laittaa Mistyn hommiin, niin ettei tammalle jää aikaa pullikointiin. Misty puolestaan on tyytyväinen, kun se voi luottavaisin mielin jättää ohjakset ratsastajatyttön käsiin ja mennä loikkia esteitä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan millaista jälkeä tehokaksikko saa kilparadoilla aikaan.
22. heinäkuuta 2018, Estevalmennus kotitallilla (omistajan kirjoittama)
Yhdellä poniratsastajallamme, Sonyalla, oli tehokas valmennuspäivä omistajan silmien alla, kun hän ratsasti ensin Carmilolla puolitoista tuntia ja hyppäsi sen jälkeen vielä toiseksi samanmoiseksi Mistyn selkään. Ponitamman kanssa tehtiin hieman erilaista harjoitusta kuin mitä Carmilon kanssa tehtiin. Keskityimme välien ratsastamiseen ja innareihin, joilla saisimme ponin jalkoihin vipinää ja vilskettä. Tamman ongelma oli mennä sieltä missä aita oli matalin.
Ratsukko hyppäsi lämmittelynä helppoa kavaletti-innaria, jotta Misty heräisi horroksesta nostelemaan itse omia jalkojaan. Tämän jälkeen kasasin lyhyen radan, jossa esteiden väliin tuli ihanteellisessa tilanteessa mahtua tietty määrä laukka-askelia. Sonya kuunteli loistavasti ratsuaan ja työsti laukkaa aina tilanteen mukaan. Alkuun tamma oli laiskamato, mutta päästyään tekemisen meininkiin, Mistyllekin tuli pilkettä silmään.
"Tämähän alkaa jo vähän innostua!" Sonya huudahti, kun joutui jopa vähän hillitsemään laukkaa mahtuakseen sopivin askelin väleihin. Kohta Mistyllä alkoi olla innokkuutta siinä määrin, että innarilla poni hyppäsi pari estettä yhdellä superloikalla. Täysin puskista tullut hyppy yllätti Sonyan, joka muksahti alas satulasta. Mitään ei onneksi sattunut, joten jatkoimme tehtävää vielä hetken. Episodin jälkeen Misty oli kiitettävästi ratsastajan avuilla, jolloin suorituksiin tuli varmuutta ja reippautta. Tämän ansiosta Sonyan, joka itsekin alkoi olla enemmän tilanteessa läsnä, oli helpompi tuoda poni erilaisille esteille.
19. maaliskuuta 2018, Voittokone
Priton Budyonnys -tallilla järjestettiin kisaturnee, jonne matkasimme muutaman ponin kanssa nähdäksemme kilpailemisen varjolla tämänkin maailmankolkan, jossa ei toistaiseksi ollut tullut käytyä. Kevätretki Laatokan rannalle sujui ainakin Mistyn kanssa mitä parhaiten, vaikka tammalla oli pohjalla vain hyvin maltillinen kisakokemus. Tiesin Mistyn hyvin rohkeaksi ja reippaaksi poniksi, joten uskalsin ottaa sen mukaan pitkälle reissulle.
Misty kotiutui kisapaikalle Pritoniin nopeammin kuin osasin kuvitella ja kun turnee käynnistyi, se oli esteradoilla niin hyvässä iskussa että oksat pois. Mistyllä oli erinomainen, matkaavoittava laukka ja positiivisessa mielessä taloudelliset hypyt, joiden ansiosta sen kanssa oli helppo tehdä notkeat ja nopeat perus- ja uusintaradat. Aikanaan kun aloitimme hyppäämään Mistyllä, se oli aika kuuma porhaltaja, joka ei malttanut jäädä kuuntelemaan ratsastajan ohjeita. Hyvän valmennuksen ansiosta tamma malttoi Pritonin radoilla kuunnella avut loppuun asti, eikä hyppääminen ollut ponille enää niin maan ihmeellinen asia, josta olisi tarvinnut nostaa turhaan kierroksia ylös. Saldona Venäjän reissulta oli kolme voittoa ja kolme muuta sijoitusta. Ei paha!
13. joulukuuta 2017, Varsat on nyt tehty, seuraavaksi oma ura?
Mistyn ratsukoulutus toteutettiin rauhassa ja asteittain, jottei pieni punainen paholainen jaksanut ja ehtinyt keksiä mitään omia konnankoukkujaan. Ihan siivo ja omalla moottorillaan liikkuva ratsu tammasta olikin tullut, mistä olin todella tyytyväinen. Suurta kouluratojen liikeihmettä Mistystä ei odotettu, mutta liikkumisen ilo oli tärkeä olla myös maahansidotuin askelin jolkottelevalla nuorella ponilla, jolla oli tavoitteet enemmän estepuolella. Ihan sama millainen uljas joutsen tai ruma ankanpoikanen satulan alla oli, Glenwoodissa oli mottona, että homman tuli pysyä mielekkäänä.
Hyvin sujuneesta ratsutuksesta huolimatta Mistyn kilpaura lähti kompastellen käyntiin. Omaan ponikantaan verrattuna erisukuiselle tammalle oli käyttöä siitoksessa ja minua poltteli nähdä millainen emätamma Misty olisi. Ensimmäinen varsa Gus-orista oli positiivinen yllätys ja kaunis voikko Rose Cariad jätettiinkin kotitalliin jatkamaan emänsä kavionjäljissä. Nyt Mistyltä oli piakkoin lähtemässä alta reilu puolivuotias rautias tammavarsa meidän toisesta orista Korosta. Mystical, joka myös vaikutti aikas laadukkaalta poninalulta, tulisi muuttamaan vieroituksen jälkeen Uuteen-Seelantiin Moana part breds -talliin yhdessä toisen WPB-varsan kanssa.
Ehkä seuraavaksi voisi harkita sitä kisauraa ja Mistyn omien meriittien haalimista?
2. joulukuuta 2016, Misty saapuu maailmaan
Kimo B-sektion ori Northcarden Earl Grey käyskenteli hetken aikaa Glenwoodin laitumilla ennen kuin se myytiin Kidalle Pencalowiin. Oripojasta oli vuosien saatossa kasvanut niin hieno poni, että tottakai minua houkutteli saada siitä jälkikasvua myös omaan talliin. Kidalle asiasta mainittuani pyörä lähti pyörimään oikein vauhdilla. Sovimme tilausvarsasta, jonka emäksi valikoitui Pencalow'n siitostammoista jo iäkkäämpi matami, Roanhill Marney, jolla oli tuloksia sekä esteiltä että showkisoista. Sitten ei auttanut kuin jäädä odottelemaan tulevia varsauutisia.
Yhdentoista kuukauden odotuksen päätteeksi sain vihdoin Kidalta viestin, että Marney oli varsonut rautiaan tammavarsan. Tsirpulalla ei ollut ikää kuin ehkä puolikkaan vuorokauden verran, kun topakka mimmi oli jo tarjonnut takakaviotaan varsaa tarkastaneelle hoitajalle. Näiden tietojen perusteella varsan nimeä pohdittiin Glenwoodissa jokusen aikaa. Hetken makusteltuamme Mistral alkoi tuntua sopivalta. Mistralhan tarkoitti Ranskassa puhaltavaa lujaa ja kylmää tuulta. Tämä pikkutamma vaikutti tuulella käyvältä ponilta, jolla oli aika paljon omaa tahtoa. Glenwoodissa olisi vielä hetken aikaa rauha maassa, kunnes neiti muuttaisi omaan talliin omaksi vaivaksi.
© kuvasta kiitos Goldhills Welsh