Glenwood Welsh Ponies

Disa ja Jacob katselivat Elmoa turhan tiukan ja ankaran seulan läpi. Ori ei ollut päässyt näyttelyissäkään kärkikahinoihin, joten he arastelivat kantakirjaan yrittämistä, vaikka Elmon suvussa oli enemmänkin sääntö, kuin poikkeus, että yksilöt oli kirjattu. Arkailu alkoi kaihertaa kaksikon mieliä, joten apuun pyydettiin ulkopuolista mielipidettä. Konsultoinnin jälkeen he rohkaistuivat kuitenkin edes yrittämään. Kantakirjatilaisuus meni paremmin, kuin he olivat odottaneet, sillä Elmo palkittiin upeasti II-palkinnolla.

Kantakirjauksen lisäksi lähinnä enää tärkeimpiä estecuppeja hypännyt ori oli hionut Hettien kanssa koulukiemuroita kieli keskellä suuta. Hettie ratsasti orilla VSN:n käyttöluokkia hyvällä menestyksellä, joten hän pohti innostuisiko kisaamaan sillä vielä kouluratsastuksessa. Elmossa piisasi virtaa, mutta riittäisikö keskittyminen kunnialliseen paluuseen valkeiden aitojen sisäpuolelle?

Muutama Glenwoodin kilpaponi muutti joksikin aikaa Stall Green Magen vuokrakarsinoihin. Onneksi Jacob oli tullut ensimmäiseksi viikoksi Hettien avuksi Sevenoaksiin kaakkois-Englantiin, sillä muutto herätti poneissa omia tunteitaan. Elmo oli mielentilaltaan pinkeä kuin ilmapallo, kun se joutui pitämään lukua uuden paikan muista hevosista selvittääkseen oliko hän kuninkaan poika täälläkin. Uudessa paikassa oli sen lisäksi jokseenkin kylmempi kuin Pembrokeshiressä merituulen välittömässä läheisyydessä, joten orilla oli osin siitäkin johtuvaa villivirtaa suonissaan.

Jotta ikäviltä tilanteilta vältyttäisiin, Jacob kuskasi urhoollisesti punaista Walesin lohikäärmettä tarhaan ja takaisin, maneesiin ja takaisin, kun Hettie puolestaan yritti pysyä kaikin voimin satulassa ja ratsastaa orilta pahimpia pöllövirtoja pois. Ehtymättömästi energisen hevosen kanssa oli hankalaa keskittyä treenaamiseen ja uuden oppimiseen, kun fokus oli täysin selviytymisessä, eikä voinut täysin jatkaa vanhoilla hyvillä rutiineilla eteenpäin. Aurinko jo kuitenkin vähän pilkahti tummien pilvien takaa, sillä ensimmäisistä Green Magen kotikisoista irtosi heti ruusuke metrin luokasta. Jotain oli siis kuitenkin onnistuttu tekemään oikein, vaikka helppoa ei ollut ollut.

Elmo oli heittänyt Jacobia tarhassa lelupallolla päähän, joten mies ilmoitti, ettei hän jaksanut orin pelleilyä. Itse en ymmärtänyt, mikä vimma fiksulla miehellä oli mennä hevosen tarhaan kesken rajun pallon heittelyn. Leikistä rauhoituttuaan Elmeri parka oli tietämätön ja närkästynyt miksei rapsutuskaverilta irronut enää pientä sokerinpalaa, kun mies käveli tavalliseen tapaansa tarhan ohi toimistolle iltapäiväteelle.

"Olet naurettavan pitkävihainen oman mokasi ja vahingon vuoksi" toruin Jacobia, mutta miehen kunnia oli nyt ottanut kovan kolauksen, ihan kirjaimellisestikin. Asiaa pahensi, että puoli tallia oli nähnyt episodin.

Jacobista ja Elmosta oli tullut puolivahingossa hyvät kaverukset, sillä yleensä mies vastasi ajo-opetuksesta ja valjakkohevosista. Eihän niitä paljoa ollut Glenwoodissa, joten Elmon kasvaessa isoksi ja veijarimaiseksi nuoreksi oriksi, sen käsittely jäi aika usein Jacobin kontolle. Häntä voimiensa tunnossa ollut oripoika ei vienyt kuin märkää rättiä toisin kuin joitain muita. Vaikka vuodet olivat vierineet ja pahin terä oli ehkä tylsistynyt, ei tainnut Jacobkaan aina muistaa, ettei kyseessä ollut mikään ihan pieni kirppu ja tilanne oli päässyt yllättämään. Ehkä he vielä tekisivät sovinnon.

Parin kuukauden ikäinen Elmo on saanut himpun verran vanhemman Nalle-varsan kanssa kunnian olla ensimmäisiä Glenwoodiin jääneitä omakasvattamia C/D-sektion oreja. Elmon kohdalla toivoin tapani mukaan Tintin pyöräyttävän tammavarsan, mutta ei se pettymys ollut, kun maailmaan putkahtikin pienen pieni oripoika. Elmosta voidaan odottaa jatkajaa estepainotteiselle M-orilinjalle. Isänisä Drainllwyn Madoghan myytiin aikanaan meidän kautta Kidan ponitallille, joten Elmon sukutaulussa on sillä tavalla itselleni tuttuja ja merkityksellisiä hevosia. Siltä kantilta katsottuna nuorukaisessa saattaisi olla oripotentiaalia.

Elmo vaikuttaa hyvin rohkealta ja reippaalta varsalta, jonka kanssa ei tarvitse jännittää uusien tilanteiden ja asioiden esittelemistä. Emänsä Tintti on sellainen rauhallinen filosofi, joka tutkii tarkasti ennen kuin huhkii. Orivarsa on vähän ripeämpi otteissaan ja kiirehtii usein emänsä edelle, kun se ei malta odottaa mitä Tintti tuumaa jostain mielenkiintoisesta jutusta, joka varsan on nähtävä nyt heti. Elmossa on sellaista omaa veijarimaisuutta, mutta se on ollut nopeasti sujut riimun ja ihmisen kosketuksen kanssa. Tulevaisuudessa siis tuskin tulee käsittelyn suhteen isompia ongelmia, ellei paha murrosikä iske.