Glenwood Welsh Ponies

Hettie ja Eleri olivat käyneet muutamissa näyttelyissä ja innostuneet siitä touhusta uudestaan pitkähkön tauon jälkeen. Olihan se mukavaa, kun oli kaunis ja laadukas poni, jota saattoi esitellä Show Winner -kehissä asti. Elerihän osasi olla tilanteen tulleen oikea junttura, mutta näyttelyissä tamma oli elementissään ja se tunsi homman kuin omat taskunsa. Välillä tamma vähän höristi nätisti korviaan, kipitti sievää raviaan Hettien vierellä ja pyydettäessä seisoi paikoillaan kuin antiikkinen patsas. Tällä reseptillä oli toistaiseksi mennyt hyvin ja kaksikko aikoi iskeä kunnolla tittelijahdin kimppuun.

Näyttelykehien ulkopuolella Elerin kanssa aiottiin nyt keskittyä tärkeimpiin cup-kilpailuihin. Tamma oli edelleen hyvin herkkä ja kisaratoihin saattoi tulla rikkoja mitä oudoimmista syistä. Kuitenkin kun radalla meni kaikki nappiin, poni oli todella hieno niin satulaan kuin ulospäin.

Maltti oli valttia, kun Eleristä tehtiin kisaponia. Tasapainoisena ja vikkelänä ratsastajana Hettie sai yhteistyön toimimaan omalaatuisen tamman kanssa niin hyvin, että kaksikko kisasi sijoittuen kouluratsastuksessa tasolla Helppo B ja myös hyppäsi muutamia 50-60cm esteratoja. Eleristä tuskin tulisi opetusratsua, joten kaksikko sai treenata ja kisailla sen minkä lystäsi.

Kilpauran puolessa välissä Eleri taukoili sen aikaa, että se pyöräytti mountainorista soman pyöreän tammavarsan, Llancarfan Coed Eirinin, ihastuttamaan glenwoodilaisia. Viimeisen Puolan kisareissun jälkeen Elerille löytyi Skotlannista toinen komea sulhaspoika Ivymoor Éber Finn. Tästä yhdistelmästä syntynyt musta orivarsa oli aika pollea poika, joten odotimme mielenkiinnolla mitä uudet omistajat saisivat ponin kanssa aikaan. Hienosti se ainakin liikkui Elerin vierellä ravatessaan ja laukatessaan.

Emätammana Eleri oli huolehtivainen, mutta varsoilla oli kyllä aika tiukka kuri. Tamma ei sietänyt yhtään mitään turhaa nyppimistä ja napsimista, vaan huomautti heti, lempeästi mutta jämptisti, ettei sellainen käytös sopinut. Esikoisvarsa Airi oli niin harmiton ja symppis tyyppi, että sen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Orivarsaa Eleri saikin olla vähän enemmän komentamassa.

Valjakkomestarimme Jacob opetti Elerin kärryjen eteen tamman ollessa parivuotias. Olihan poni alkuun vähän puhissut kärrynpyörien rahinaa hiekkatiellä, mutta totuttuaan, ettei maailma loppunutkaan siihen, se oli sujut asian kanssa. Nyt laitoimme kolmivuotiaaksi kääntyneen tamman satulaan. Alkujännityksen ja uutuudenviehätyksen kadottua Eleri osoitti olevansa siivo ratsun alku. Ajo-opetuksesta oli ollut paljonkin hyötyä, sillä kaikki ääniavut oli ponille heti selvää kuin pläkki. Eleri oli todella herkkä ja se painoi heti apuja vasten, jos jäi yhtään liian pitkäksi aikaa pidättämään ohjasta tai puristamaan pohkeella.

Naureskelin Elerin opettamisen ohessa Jacobille, että David Jones oli soitellut ja kysellyt vanhempiensa kasvatin kuulumisia. Mies oli varovaisesti kysellyt halukkuutta myydä tamma takaisin, sillä sen isä, Dolgarth Dragon Tear, oli jouduttu lopettamaan. Orista jäi vain kourallinen jälkeläisiä, jotka olivat menestyneet varsanäyttelyissä. Eleriä ei oltu vielä nähty tallipihan ulkopuolella, mutta mies ilmeisesti muisti tamman olleen jo varsana ihan korrektin näköinen. Kieltäydyin kohteliaasti kaupoista, sillä olin jo oppinut tykkäämään itsevarmasta nuoresta tammasta. Ken kauppaleikkeihin lähti, sai kauppaleikit kestää.

Pääsiäisenä tulin luvanneeksi Jacobille, Malinille ja Sonyalle, että lähtisimme naapurikylään humpalle. Perjantai-iltana Nightingale Pubiin oli kokoontunut myös muita lähitienoon hevosihmisiä, joten rupateltavaa riitti niin, että ilta tuntui kuluneen yhdessä hujauksessa. Jossain vaiheessa jutut eivät enää pysyneet puheen tasolla, vaan poneista käytiin kauppaa, jossain pöydissä ihan oikein huutokauppaa.

Muistin kristallinkirkkaasti mitä olin itse luvannut ostaa, mutta silti hieman yllätyin kun sunnuntaina Glenwoodin pihaan kurvasi hevosauto, jonka kyydistä pihalle tiputettiin yksi pieni ponivarsa. Olin kätellyt alustavat kaupat Moylgroven siittolaa pitävän iäkkäämmän pariskunnan pojan, David Jonesin, kanssa. Ajattelin, että hän joutuisi selittämään vanhemmilleen myyneensä yhden heidän poneista. Toki tiesin, että David omine lapsineen oli aktiivisesti mukana tallin touhuissa, mutten siltikään ollut sataprosenttisen varma, että kauppa tulisi toteutumaan.

Kun sukkajalkaisesta ja läsipäisestä ruunikosta tammavarsasta oli nimet kauppakirjassa, saatoin uskoa asian todeksi. Nätti pikkutamma, Moylgrove Eleri, oli juuri vieroitettu emästään, joten se sai mennä pienten tammavarsojen laumaan kasvamaan. Katsotaan sitten myöhemmin tuliko tästä kaupasta hitti vai huti.