Glenwood Welsh Ponies

Katsoessan kuinka Airi kipitti Jacob rattailla istuen valjakkokärryjen edessä eteenpäin, Disa ei voinut sille mitään, että hänen päässään alkoi soida hauska hanhien taustamusiikki Aristokatit-elokuvasta. Airi olisi sopinut niin hyvin jonon jatkoksi taapertamaan. Mielikuva oli syöpynyt syvälle mieliin, vaikka todellisuudessahan Airi oli menestynyt ihan hyvin vajakkokilpailuissa ja nimenomaan yhdistetyissä kilpailuissa, mikä vaati onnistumista useammalla osa-alueella.

Aina ei ollut mennyt ihan yhtä hyvin. Kun Brightwoodissa asustellut orijälkeläinen pärjäsi hyvin valjakkokisoissa, Disa tarttui heti tilaisuuteen huomatessaan valjakkoa kisanneen orin, Pencalow Sinnochin. Se oli oiva sulhanen Airille, joka tarvitsi silloin rauhanomaista välivuotta kilpailutouhuista. Tamma oli edelleen kovin varsamainen omalla tavallaan ja aikaa kului runsaasti pelkkään ihmettelyyn. Glenwoodissa oltiin enemmän kuin tyytyväisiä Airin varsottua nätin tammavarsan, "Nonan".

Toinen varsominen teki tehtävänsä ja Airissa oli huomattavissa hienoista henkistä kasvua, kun se Nonan vieroituksen jälkeen palaili hissukseen takaisin työn touhuun. Tuollainen taapertava ankkahan se olisi aina ja ikuisesti, mutta nyt ei ollut enää tarvetta jäädä jokaista muuta taivaanlintua ihailemaan.

Pieni pullasorsanpoikanen oli ihan vaan laitumella möllötellessään vakuuttanut Brightwoodin siittolan pitäjän siitä, että tästä tammasta hän halusi itselleen varsan. Olihan se hienosukuinen, söpö ja luonteeltaan ihana, joten Disa tuumi, että miksipä ei geenejään jatkaisi ja varsoisi jo heti 4-vuotiaana tallin oman orin, Mustin, pojasta Maldwyn Einion Dusta. Airi ei ehkä ollut ihan vanhempiensa tasoinen näyttelyiden kaunotar, ainakaan vielä, mutta se korvasi puuttuvat missin mitat reippaudella ja suloisuudellaan. Ratsuttaja-Sonya oli jo ehtinyt tavailla tamman kanssa ratsun aakkosia ja kaikki oli sujunut hyvin, sillä poni otti kaikki uudet jutut todella hyvin ja rauhallisesti vastaan. Ainoa "ongelma" oli siinä, että Airin täytyi aina olla niin vahvasti mukana kaikessa mitä tehtiin, joten välillä uppouduttiin ihmettelemään mistä Sonyan jalka oli yhtäkkiä ilmestynyt hänen kyljelleen. Ratsastajan kenkiä tutkiskeltiin intensiivisesti ja vasta tutkinnan valmistuttua matkaa voitiin jatkaa. Disa ja Sonya elättelivät toiveita, että ehkä meno tuosta vielä vähän jouhevoituisi, kun Airi palaisi mammaloman jälkeen taas eskariin ja touhuun saataisiin lisää rutiinia.

Disa valitsi prinsessaponilleen, sievälle ja ilmeeltään kauniille, Eleri-tammalleen sulhaseksi A-sektion I-palkinnon kantakirjaorin. Lopputuloksena oli ilmeikäs pieni pyörylä, joka sai nimekseen Coed Eirin eli luumupuu. Alati kasvavasta pikkuvarsasta oli vielä vaikea sanoa mitä siitä tulisi isona, mutta ainakin luonteen puolesta glenwoodilaisilla oli mitä ihanin poninalku käsissään. Coed Eirin, jota kutsuttiin ihan vaan Airiksi, oli valtavan hellyydenkipeä sekä innokas tutustumaan uusiin asioihin ja ihmisiin. Tämä kävi hyvin ilmi, kun Eleri ja toinen varsallinen tamma pyörähti tallissa hoidettavana ja parivaljakot majoittuivat sillä aikaa normaalin kiviaitaisen laitumen sijaan pihapiirin sähkölangoilla vahvistetuissa lankkutarhoissa. Airi ehti jo tehdä tuttavuutta sähköaidan kanssa, mutta fiksuna tyttönä ymmärsi heti jutun juonen, eikä ole pikku tällin jälkeen yrittänyt mennä aidalle keekoilemaan.