virtuaalihevonen - a sim-game horse

Fiosrach Muriel
VH19-035-0085

"Murri"
Connemara, tamma *10.11.2018, 15v
Ruunivoikonkimo 145cm
Kasvattaja/omistaja: Disa VRL-03335

Yleispainotus / Helppo B / 100cm / 80cm (Aloittelija)

Sananen Murrista

Murielia kutsuttiin varsana ärrimurriksi sen hanttiin laittavan ja uhittelevan käytöksen vuoksi. Vähän heikossa kunnossa ollutta varsaa jouduttiin hoitamaan intensiivisesti, mutta poni itse oli kaikkia toimenpiteitä vastaan. Kun Muriel siitä kasvoi ja voimistui, kutsumanimen etuosa ärri jäi pois, kun tamma osoittautui kuitenkin ihan mukavaksi tyypiksi. Murri sen sijaan on jäänyt elämään.

Murrista on tullut isänsä Ripen kaltainen häsläävä parrasvaloissa kekkuloitsija. Tamma osaa arvostaa ihan ventovieraidenkin huomionosoituksia ja rapsutuksia. Hoitaessa Murri on hyvin osanottavainen, joten erityisesti kavioita puhdistaessa on hyvä kiinnittää tamma molemmin puolin, jottei se pääse laittamaan jakausta uusiksi tai pureksimaan housujen takataskuja. Varusteet saa muitta mutkitta Murielin päälle, sillä se ei paljoa turpaansa nyrpistele edes satulavyötä kiristäessä.

Ratsastajalta vaaditaan jonkun verran huumorintajua, jotta yhteistyö Murrin kanssa onnistuu. Perusluonteeltaan tamma on omissa maailmoissaan pyörivä haahuilija. Tamma saattaa kävellä löntystää pitkin ohjin uralla, kunnes se yht'äkkiä saa sätkyn nähtyään silmäkulmassaan vihreitä miehiä. Jottei Murri ehdi tekemään kärpäsistä härkäsiä omassa pienessä päässään, ratsastajan on laitettava poni vaihtelevien tehtävien eteen. Kun Murri saa pähkinää purtavaksi, se alkaa keskittyä ratsastajaan.


Sukutaulu

i. Ch Chennye's Riordain
conn, rnkm, 145cm
KTK-III
ii. VIR MVA Ch Missway's Randall
conn, km, 148cm
iii. VIR MVA Ch Verlangzamen KTK-II, ERJ-II, YLA3
iie. VIR MVA Ch Dunfield's Scarlett YLA1
ie. Bye Liadain
conn, km, 140cm
iei. Link Larkin
iee. Vanessa
e. Fiosrach Morag
conn, rnvkkkm, 145cm
ei. Ceann Morning Haze
conn, rnvkk, 147cm
eii. Glenllach Mountain Mist KTK-II
eie. Michigan
ee. Fiosrach Martha
conn, rnvkkkm, 144cm
eei. VIR MVA Ch Arnhill Hazy Knight KTK-I
eee. Ch Vineyard's Mimosa KTK-III

Jälkeläiset

conn-t. Fiosrach Máire *4.11.2023, i. Hayes Lind, om. Glenwood


Kilpailut

Murri kilpailee koulu- ja estekilpailuissa.

ESTERATSASTUS 51 sijoitusta

08.11.19 Kadon Kartano, ERJ 50cm - 1/32
12.08.20 Kadon Kartano, ERJ 60cm - 4/35
17.08.20 Kadon Kartano, ERJ 60cm - 5/35
17.08.20 Kadon Kartano, ERJ 70cm - 2/34
22.08.20 Kadon Kartano, ERJ 70cm - 5/34
23.08.20 Kadon Kartano, ERJ 60cm - 2/35
27.08.21 Mäntykatve, ERJ 90cm - 4/27
21.09.21 Yemene, ERJ 90cm - 5/40
23.09.21 Yemene, ERJ 90cm - 4/40
28.09.21 Yemene, ERJ 90cm - 5/40
11.09.21 Mäntykatve, ERJ 80cm - 6/60
21.10.21 Lindgård, ERJ 90cm - 3/49
13.01.22 Safiiritiikerin KK, ERJ 80cm - 7/50
15.01.22 Safiiritiikerin KK, ERJ 80cm - 4/50
02.02.22 Breawa, ERJ 80cm - 3/50
07.02.22 Breawa, ERJ 80cm - 4/50
09.02.22 Breawa, ERJ 80cm - 6/50
17.03.22 Moana part breds, ERJ 90cm - 3/38
03.05.22 Haras de Soirée, ERJ 100cm - 5/30
04.05.22 Valmarya, ERJ 100cm - 2/28
06.05.22 Hiivurin Sh:t, ERJ 90cm - 5/60
08.05.22 Valmarya, ERJ 100cm - 4/28
09.05.22 Valmarya, ERJ 100cm - 3/28
12.05.22 Hiivurin Sh:t, ERJ 90cm - 4/60
15.05.22 Hiivurin Sh:t, ERJ 90cm - 3/60
17.05.22 Hiivurin Sh:t, ERJ 90cm - 2/60
22.05.22 Hiivurin Sh:t, ERJ 90cm - 2/60
22.05.22 Hiivurin Sh:t, ERJ 90cm - 1/60
23.05.22 Hiivurin Sh:t, ERJ 90cm - 6/60
26.05.22 Hiivurin Sh:t, ERJ 90cm - 7/60
30.05.22 Hiivurin Sh:t, ERJ 90cm - 3/60
03.08.22 Couture Sporthorses, ERJ 100cm - 5/30
03.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 4/40
04.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 6/40
05.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 2/40
06.08.22 Couture Sporthorses, ERJ 100cm - 1/30
10.08.22 Couture Sporthorses, ERJ 100cm - 3/30
12.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 4/40
13.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 3/40
14.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 4/40
15.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 1/40
16.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 2/40
21.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 2/40
22.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 6/40
23.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 3/40
25.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 1/40
26.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 5/40
26.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 4/40
27.08.22 Kaihovaara, ERJ 100cm - 1/40
29.08.22 Couture Sporthorses, ERJ 100cm - 3/30
30.08.22 Couture Sporthorses, ERJ 100cm - 3/30

KOULURATSASTUS 13 sijoitusta

23.07.20 Ketola, KRJ Helppo B - 2/18
23.07.20 Ketola, KRJ Helppo B - 4/18
25.07.20 Viljalehto, KRJ Helppo D - 3/17
27.07.20 Viljalehto, KRJ Helppo D - 4/17
29.07.20 Viljalehto, KRJ Helppo D - 2/17
22.09.20 KK Lupin, KRJ Helppo C - 5/44
01.10.20 KK Lupin, KRJ Helppo C - 6/44
01.10.20 KK Lupin, KRJ Helppo C - 4/44
08.10.20 KK Lupin, KRJ Helppo C - 6/44
10.10.20 KK Lupin, KRJ Helppo C - 3/44
09.07.22 Maldwyn, KRJ Helppo C - 5/27
10.07.22 Maldwyn, KRJ Helppo C - 3/27
31.10.23 Stall Sjöholma, KRJ-Cup Helppo B - 3/123

KENTTÄRATSASTUS 4 sijoitusta

02.09.23 Mistyvale, KERJ Aloittelija - 2/8
03.09.23 Mistyvale, KERJ Aloittelija - 1/8
08.09.23 Mistyvale, KERJ Aloittelija - 2/8
03.11.23 Moana part breds, KERJ Aloittelija - 1/17

NÄYTTELYT

14.11.22 Adina, Connemaratammat - 3/11, irtoSERT (pt. Lissu T.)

Päiväkirja

Tämä on virtuaalihevonen, kuvien hevonen ei liity sivun tietoihin
© Disa 2016-2022, tausta The Inspiration Gallery, ponin kuvat Pikselit