virtuaalihevonen - a sim-game horse

Fiosrach Martha

"Martta" VH17-035-0013
Connemara, tamma *6.1.2017
Ruunivoikonkimo 144cm
Kasvattaja/omistaja: Disa VRL-03335

Show/kouluratsastuspainotus
ko: Helppo A, re: 80cm

Sananen Martasta

Martta on hyvin pirtsakka ja eloisa tyyppi, joka on kiinnostunut kaikesta ja aina joko tulossa tai menossa. Emänsä Mimosan tapaan se on aina ensimmäisenä tervehtimässä sekä omaa väkeä että vierailijoita. Sosiaalisuudestaan huolimatta tamma tykkää, että sillä on arjessa mukana yksi ihminen, jonka se tuntee kuin omat taskunsa ja toisinpäin. Joskus poni nimittäin pöllöilee esimerkiksi uusia asioita kohdatessaan, mutta tutun ihmisen kanssa niistä päästään nopeasti yli. Vaikka Martta lähestyy tuntemattomiakin ihmisiä aika varauksetta ainakin rapsutuksien toivossa, se osaa olla hoitotilanteissa melkoisen testaileva. Normaalisti kaviot nousee putsatessa oikein nätisti, mutta uutta hoitajaa tamma voi vetää höplästä oikein olan takaa. Siinä yhteistyöhaluttoman tamman jalkaa ylös kiskoessa tuntuu kuin Martta yrittäisi painaa koipensa maan läpi Kiinaan.

Selkäänsä Martta tarvitsee rauhallisen ratsastajan, jolla on taitoa ajoittaa apunsa oikealle hetkelle. Poni on taipuvainen häsläämään ja esittämään kaikki osaamansa temput niin hyvässä kuin huonossa, jos se ei aivan ymmärrä mitä siltä pyydetään. Kun avut, ponin keskittyminen, tähtien asennot ynnä muut on kohdallaan, Martta on mitä mainioin poni näyttöön ja käyttöön. Showareenoita mielessä pitäen tammalla on yhteistyöhaluinen luonne, ponnekkaat liikkeet ja pientä pilkettä silmäkulmassa. Sikäli Martta ei ole liian "flashy", että se taipuu myös tavallisiin koulu- ja estekilpailuihin.


Sukutaulu

i. Arnhill Hazy Knight
conn, mrn, 146cm
VIR MVA Ch, KTK-I
ii. Larkens Silver Fred
conn, mrn, 147cm, evm
iii. Larkens Dark Blazer
iie. Larkens Lily-Colleen
ie. Arnhill Queen Louanna
conn, rnkm, 141cm, evm
iei. Raybrew Be Cool
iee. Cullens Bluedream
e. Vineyard's Mimosa
conn, rnvkkkm, 140cm
Champion, KTK-III
ei. Murchadh Myles
conn, rnvkk, 147cm, evm
eii. Murchadh Melvin
eie. Sealbhaigh
ee. Vineyard's Eileen
conn, rnkm, 141cm, evm
eei. Vineyard's Fearghal
eee. Vineyard's Jolene

Jälkeläiset

conn-t. Fiosrach Morag *12.2.2018, i. Ceann Morning Haze, om. Disa VRL-03335

Kilpailut

Martta kilpailee show-, koulu- ja estekilpailuissa.

Show Pony Circuit
» Champion In-Hand Show Pony
» Supreme Champion Performance Pony (Riding)
» Pistearkisto

KOULURATSASTUS 37 sijoitusta

09.05.18 KK Stewart, KRJ Helppo C - 1/30
10.05.18 KK Stewart, KRJ Helppo C - 3/30
12.05.18 KK Stewart, KRJ Helppo C - 2/30
20.05.18 KK Stewart, KRJ Helppo C - 2/30
04.06.18 Kontola, KRJ Helppo B - 2/27
14.07.18 Rushock Bog, KRJ Helppo C - 5/25
05.08.18 KK Reiter, KRJ Helppo B - 2/30
07.08.18 KK Reiter, KRJ Helppo B - 1/30
09.08.18 KK Reiter, KRJ Helppo B - 1/30
10.08.18 KK Reiter, KRJ Helppo B - 4/30
12.08.18 KK Reiter, KRJ Helppo B - 2/30
13.08.18 KK Reiter, KRJ Helppo B - 2/30
03.10.18 Supernatural, KRJ Helppo C - 3/30
14.10.20 Elitehof, KRJ Helppo A - 2/40
14.10.20 Chersey, KRJ Helppo A - 2/50
15.10.20 Chersey, KRJ Helppo A - 7/50
15.10.20 Elitehof, KRJ Helppo A - 2/40
16.10.20 Elitehof, KRJ Helppo A - 2/40
03.11.20 Elitehof, KRJ Helppo A - 4/40
08.11.20 Elitehof, KRJ Helppo A - 6/40
11.11.20 Elitehof, KRJ Helppo A - 2/40
13.11.20 Elitehof, KRJ Helppo A - 2/40
14.11.20 Elitehof, KRJ Helppo A - 5/40
17.11.20 Elitehof, KRJ Helppo A - 6/40
20.11.20 Elitehof, KRJ Helppo A - 2/40
14.09.21 Mäntykatve, KRJ Helppo A - 4/54
15.09.21 Mäntykatve, KRJ Helppo A - 1/54
06.10.21 Mäntykatve, KRJ Helppo A - 3/33
06.10.21 Mäntykatve, KRJ Helppo A - 5/32
07.10.21 Mäntykatve, KRJ Helppo A - 1/32
09.10.21 Mäntykatve, KRJ Helppo A - 3/32
10.10.21 Mäntykatve, KRJ Helppo A - 4/33
05.11.21 Stall Green Mage, KRJ Helppo A - 3/40
23.10.22 Valmarya, KRJ Helppo A - 4/30
25.10.22 Valmarya, KRJ Helppo A - 2/30
29.10.22 Valmarya, KRJ Helppo A - 3/30
30.10.22 Valmarya, KRJ Helppo A - 5/30

ESTERATSASTUS 10 sijoitusta

14.12.17 Kilpailukeskus LITT, ERJ 80cm - 2/40
13.08.20 Kadon Kartano, ERJ 80cm - 1/41
24.08.20 Kadon Kartano, ERJ 80cm - 5/41
15.11.20 Hiivurin Suomenhevoset, ERJ 70cm - 5/49
18.11.20 Hiivurin Suomenhevoset, ERJ 70cm - 7/49
19.11.20 Hiivurin Suomenhevoset, ERJ 70cm - 5/49
30.11.20 Hiivurin Suomenhevoset, ERJ 70cm - 4/49
04.04.21 KK Lupin, ERJ 80cm - 1/50
08.04.21 KK Lupin, ERJ 80cm - 2/50
14.04.21 KK Lupin, ERJ 80cm - 2/50

Päiväkirja

Tämä on virtuaalihevonen, kuvien hevonen ei liity sivun tietoihin
© Disa 2016-2022, tausta The Inspiration Gallery, ponin kuvat Lebatihem (lisenssi)