Cedion Cellwair Hwyl
virtuaalihevonen - a sim-game horse

† kuollut 9/2/2024
Welsh Cob-tyyppinen poni (C) -tamma, VH17-025-0052
30-vuotias | *1.3.2017
Ruunikko, tiprto, skt, 130cm
Yleispainotus, ko: Helppo A, re: 80cm
Kasvattaja: elen VRL-01863
Omistaja: Disa VRL-03335
Luonne
Cellwair Hwyl eli kotoisammin Veera (tai joskus tuohduksissa sanottuna ponin ulkomuotoon viitaten Hylje) on ihan kiltti poni, jonka kanssa on tavallisesti helppo luovia arjessa eteenpäin. Tammaa kuvaillaan usein juuri "ihan" kiltiksi edellä mainitun adverbin kanssa, sillä toisinaan se osaa olla oikea muuli, jonka kanssa mikään ei tunnu sujuvan. Kun Veera päättää, ettei se halua tehdä jotain, sen päätä saa käännellä tovin. Pakottamalla ponitamman saa vain kahta kauheampaan juntturaan, joten tilanteet on avattava älykkäillä ja viekkailla siirroilla.
Arjessa Veera on sikäli siivo tapaus, että se kulkee nätisti vierellä taluttaessa ja käyttäytyy suuremmitta moitteetta varustaessa. Tamma seisoo kengittäessä paikoillaan, mutta jos kenkien sovittelut ja nakuttelut kestävät ponin mielestä liian kauan, se ei enää jaksaisi pitää koipiaan ylhäällä omin voimin. Tylsistynyt Veera aloittaa kengittäjää vasten nojailun tai vaihtoehtoisesti jalkojen viuhtomisen sinne tänne. Matkustamisen suhteen Veeralla on sama mentaliteetti eli homma sujuu ihan hyvin, kunhan se ei kestä liian kauan. Kun tamman mielestä reissu on kestänyt jo tarpeeksi pitkään, alkaa armoton laitojen paukutus ja kuopiminen, joka ei lopu ennen kuin poni pääsee kopista ulos tai saa muuta ajateltavaa.
Ratsuna Veeraa voisi kuvailla monella tapaa reippaaksi. Tammalla on hyvä luontainen eteenpäinpyrkimys, joten se liikkuu mieluusti pyydettäessä pohkeesta eteenpäin. Useimmiten se liikkuisi ihan pyytämättäkin. Määrätietoinen poni on valmis ottamaan ohjat omiin käsiin, mikäli satulassa istuu epävarman oloinen ratsastaja, joten arkajalan tai täysin aloittelijan ratsuksi tammasta ei pienestä koostaan huolimatta ole. Jos Veera ei oikein ymmärrä mitä siltä pyydetään, se korjaa tilanteen lisäämällä vauhtia. Onneksi reippaus ilmenee Veerassa myös asenteena, sillä tamma menee rohkeasti kohti uusia asioita.
Sukutaulu
Ansawdd Cudd Welsh C, rautias, 131cm KTK-III |
ii. Llong Ysbryd Welsh C evm |
iii. Mynydd Cadwalader Welsh C |
iie. Mynydd Temptation Welsh C | ||
ie. Rhaeadr Angel Welsh C, evm |
iei. Bryn Neithiwr Welsh C |
|
iee. Rhaeadr Lleuad Llwch Welsh C |
||
Presteigne Cellwair Welsh C, musta, 130cm VWY-III |
ei. Presteigne Rebel Welsh C, evm |
eii. Llantydiwr Brenin Bach Welsh A |
eie. Presteigne Rhosyn Welsh C |
||
ee. Beachwood Molly Welsh C, evm |
eei. Talynreed Regal Commander Welsh C |
|
eee. Beachwood Meriel Welsh C |
Jälkeläiset
wC-t. Llancarfan Cellwair Caru *1.7.2018, i. Gwalch Halen Crai, om. Disa, KRJ-II, VWY-II, VWY-C
wC-t. Llancarfan Cellweirydd *19.4.2020, i. Cedion Llinaidd, om. JP, KTK-III, KRJ-II, VWY-II
Kilpailut
Veera kilpailee porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa.
26.04.17 Riemunkirjava, KRJ Helppo C - 1/22
21.05.17 Adina, KRJ Helppo C - 2/17
11.06.17 Kärmeniemi, KRJ Helppo B - 6/49
15.06.17 Kärmeniemi, KRJ Helppo B - 6/49
16.06.17 Kärmeniemi, KRJ Helppo B - 3/49
Näyttelyt
23.01.21 Safiiritiikerin KK, NJ wC - 5/10, irtoSERT (Terhi)
ERJ 752.75p (vt. 2)
KRJ 1805.51p (vt. 5)
KERJ 0p (vt. 0)
VVJ 752.75p (vt. 2)
Show Pony Circuit
Pistearkisto
Muut palkinnot
Päiväkirja
11. toukokuuta 2020, Ihan kiltistä kisaponista liian kiltiksi emäksi
Veera oli aika loppu ensimmäisen varsansa, Claran, vieroituksen aikaan, joten pohdin aika pitkään varsotanko tamman toiseen kertaan vai en. Villi ja riehakas esikoisvarsa aiheutti jatkuvasti huolia ja murheita maailman kilteimmälle ja tunnollisimmalle emätammalleen. Kun maanvaiva vihdoin ja viimein lähti toisten varsojen laumaan, Veera oli alkujärkytyksen jälkeen aika tyytyväisen ja rentoutuneen oloinen.
Nyt Veeralla oli jo kisaura takanapäin ja leppoisat eläkepäivät edessä, joten tammalla ei ollut muuta kuin aikaa. Sukulinja tulisi jatkumaan omassa tallissa Claran kautta, mutta mielestäni tammalla oli vielä ainakin yhden varsan verran annettavaa jalostuksen saralla. Meidän oma ori Dino onnistui vakuuttaa minut rauhallisuudellaan ja ajattelin, että siinä olisi hyvä sulhanen Veeralle. Claran isähän oli myös itse eloisa ja täynnä virtaa, joten ehkä Veera saisi lupsakamman varsan enemmän itsensä kaltaisen orin kanssa.
Kun Dinon ja Veeran tammavarsa putkahdi vihdoin maailmaan, saimme todeta, että eihän se ihan niin mennyt, kuin ajateltiin, mutta ajatus oli tärkein? Terhakka tammavarsa tuntui perineen kummaltakin vanhemmaltaan maksimaalisen määrän jääräpäisyyttä. Veeralla oli uusi kasvatusprojekti edessään ja tällä kertaa uudet huolet nyt noin kolmen kuukauden vanhan varsansa kanssa. Jos edellinen varsa ei ollut kovinkaan kiintynyt emäänsä ja lähti aina tilaisuuden tullen lipettiin, pikkusiskonsa oli puolestaan silmille hyppivä kiukkuiita, joka änkesi etunenässä emänsä ruokakupille.
"Tämä on viimeinen varsa, lupaan sen" huokaisin surkeana omaa ruokailuvuoroaan odottelevalle tammalle, kun varsansa maisteli onnesta soikeana emänsä pöperöitä. Olisi nyt edes vähän komentanut nulikkaansa.
8. joulukuuta 2018, Veera ja vaarallinen maastoretki
"Tästä päivästä saisi mainion lastenkirjan!" Millie tyrskähti niin, että kaakaomuki oli lentää kädestä. Litimärät ratsastusvaatteet roikkuivat kuivaushuoneen pyykkinarulla kääriytyessämme collareihin pukeutuneena villavilttien väliin toimiston hetekalle lämmittelemään.
"Siinä sulle tekemistä flunssapäivän varalle" sain hymähdettyä hytinältäni. Millie puhui totta, että tämän päivän maastoretkellä oli juonenkäännettä ja oivaltavia opetuksia kerrakseen.
"En tajua mistä se myrsky oikein pelmahti, kun aamulla oli niin kauniin aurinkoinen keli" kummastelin ääneen. Aamulla oli ollut mitä mainion keli, joten lähdimme minä Veeralla ja Millie Mollylla noin puoli kymmenen aikaan vauhdikkaalle maastoreissulle, jotta ponitammat pääsivät irroittelemaan oikein kunnolla. Erään risteyksen kohdalla päätimme kääntyä sille hieman tuntemattomammalle reitille, joka oli ainakin muutama vuosi sitten ollut hyvä laukkareitti ja muistelimme sen kiertävän kuitenkin lopulta tuttuihin maisemiin.
Ponit lompsivat rennon reippaasti eteenpäin, emmekä leppoisan rupattelun lomassa edes huomanneet, että läheisen rakennuksen pihamaalta juoksi iso vahtikoira meitä kohti. Bullmastiffia muistuttava koira aloitti jyhkeän haukkunsa vasta hieman lähempänä meitä ja sai säikäytettyä ponit ratsastajineen pahanpäiväisesti. Veera ja Molly eivät jääneet pohtimaan oliko se koira mitä rotua ja kiltti vai ei, vaan kiihdyttivät nollasta sataan eteenpäin sellaista vauhtia, että minua ja Millietä hirvitti. Tie kapeni ja muuttui huonokuntoisemmaksi, mutta pakokauhuissaan ryöstäviä poneja se ei haitannut.
Keulassa painanut Veera vastasi epätoivoisiin pidätteisiini ja hölläsi vauhtia vasta siinä kohtaa, kun pohja alkoi muuttua savisen liukkaaksi. Pelkäsin, että kaadumme ja sen lisäksi itseä hirvitti, etten todellakaan tiennyt minne olimme päätyneet. Uskaltaisiko takaisinkaan mennä, jos koira olisi siellä meitä vastassa. Juuri, kun ajattelimme meillä olevan tarpeeksi ongelmia, taivas tummeni ja alkoi tipahdella pienenpieniä sadepisaroita.
"Pääseeköhän täältä ympäri jonnekin?" Millie sai kysyttyä ponien puuskutuksen ja alati voimistuvan sateen seasta. Olin aina ollut siinä uskossa, että tämä reitti kulkisi rannan kautta Llwyngaten hostellin kulmille. Kipakka merituuli vain voimitui jatkaessamme matkaa eteenpäin, joten oletimme olevamme oikeilla jäljillä. Rantakallion häämöttäessä horisontissa, näimme luultavasti herra Evansin lammaslauman, joka oli lähdössä hölköttelemään sadetta pakoon. Kiritimme laukkaspurtista väsähtäneet ponit raviin, jotta voisimme seurata lampaita. Jospa pääsisimme Evansin maatilalle ja sitä kautta kotiin.
Lampaat eivät arvostaneen, että seurasimme niitä, edes pienen välimatkan takana, vaan alkoivat säntäillä ja määkiä ihmeissään. Yritimme pidentää välimatkaa lampaisiin, mutta Veeran, jota ei hidas kävely ja seisoskelu enää innostanut, etuosa alkoi keventyä epämiellyttävästi. Onneksi Evansin bordercollie Betty tuli vauhkoontuneen oloista laumaansa vastaan ja ohjasi sen topakasti kotia kohti. Veera ja Molly eivät arvostaneen työlleen omistautuneen koiran paimennusyrityksistä, joten hölkkäsimme kireillä poneilla kaatosateessa liukkaalla nurmella. Evans oli meitä lampolalla vastassa, vähän närkästyneen oloisena – "Tekö nuo lampaat säikäytitte?" Myönsimme nolona olleemme vähän eksyksissä ja päättäneemme seurata liikkeellä ollutta laumaa.
Sade rummutti voimalla maahan ja ukkonenkin alkoi kiertää tienoota. Asian laidan selvittyä ystävällinen herra Evans päästi meidät sateensuojaan katoksen alle. Perinteinen vanhan liiton mies kaivoi paperisen kartan ja selitti hieman huvittuneen oloisena meille kahdelle eksyneelle lampaalle, miten pääsisimme Llwyngaten hostellin kulmille ja takaisin Glenwoodiin. Kyllä onnellinen sai olla, jos tästä reissusta selvittiin ilman lannehalvauksia ja keuhkokuumeita.
10. joulukuuta 2018, Gregory Ainsfieldin kouluvalmennus (omistajan kirjoittama)
Gregoryn kolmannessa kouluvalmennuksessa teemana oli näin joulun alla laittaa ponit lentämään kuin joulupukin porot. Liikkeiltään enemmän maataviistävä Veera-pulleroiseni laittoi kiitettävän aktiivisesti töppöstä toisen eteen, kun aloitimme valmennustunnin ratsastamalla tempon vaihteluja, voltteja, pohkeenväistöjä ja erilaisia taka- ja etuosan siirtelyjä ympäri kenttää. Veera oli alkuun vähän enemmän vinossa vasemmalle päin, mutta lähti siitä aika kivasti pehmenemään myös oikealle, kun saimme hetken aikaa notkistella ratsujamme.
Herättelimme maapuomien avulla poneja venyttämään itseään. Minulle kävi heti selväksi, että Veeralla meni pasmat sekaisin, jos lähestyminen tapahtui liian löysässä tahdissa. Meiltä nähtiin pari aika railakasta suoritusta, kun pullero päättikin ylittää pari puomia kerralla. Kun olin itse selässä askelien kanssa tarkkana kuin porkkana, sain tuotua Veeran sopivasti puomeille, eikä sen tarvinnut hätiköidä. Seuraavaksi Greg ohjasi ratsastamaan puomit pitkällä sivulla, väistättämään pohjetta lyhyen sivun kulmien läpi ja lisään ravia toisella pitkällä sivulla. Veera teki sille ihan kelvolliset, keskiravista erottuvat lisäyspätkät. Sain vaan olla tarkkana, että se pysyi tehtävän tasalla väistätyksen aikana, eikä alkanut intoilla mitä tuleman pitää.
Ratsastimme myös laukassa puomeja, yrittäen löytää laukkaan enemmän säädeltävyyttä. Veera venytti itseään puomeilla ihan nätisti, mutta Greg kehotti minua pyytämään ponia reagoimaan himpun verran nopeammin. Teimme Veeran kanssa molemmat työtä käskettyä ja saimme kurottua meidän välistä yhteyttä jokseenkin nopeammaksi. Pullero otti oikein kunnolla takajalkojaan käyttöön, mikä oli oikein kiva nähdä ja tuntea. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita.
7. syyskuuta 2018, kouluvalmennus (elen)
"Varsin sateisena tiistapäivänä tallimme pihaan kaarsi traileri, jonka vetoauton kyydistä hyppäsi ulos Disa. Hänellä oli trailerin kyydissä kasvattitammani Veera, jonka kanssa Disa tuli valmentautumaan kouluratsastuksen salojen parissa. Vaihdoimme kuulumisia samalla kun hän satuloi tamman ja siirtyi juuri lanattuun maneesiin suorittamaan alkuverryttelyä kävelyineen. Veera-tamma vaikutti olevan yllättävän rento vieraassa paikassa, mutta tamman pasmoja tuntui hieman sotkevan maneesissa oleva nuori orimme. Toinen ratsukko poistui kun pääsimme kunnolla ravityöskentelyn pariin ja prässäsin Disaa oikein olan takaa istunnan suhteen. Veera kulki yllättävän hyvin, mutta saisi olla paljon rennompi niskastaan ja ottaa takasensakin kunnolla töihin. Laukkatyöskentelyosio jäi lyhyeksi, mutta tehokkaaksi kun lopetimme onnistuneeseen suoritukseen hyvillä mielin."
19. maaliskuuta 2017, Tuittupäinen villivarsa
En tiedä oliko se Briarin kuoleman jälkeen ainoaksi C-sektion edustajaksi jääneen Aidanin mahtava SPC-menestys vai mikä, kun sai tallinpitäjän katseen kääntymään yhä useammin myös näiden pyöreämpien tynnyrimallin welshien suuntaan. Taisin vahingossa mainita asiasta tuttaville ja Elen vinkkasikin heti tyhjänpanttina seisoneesta pikkutammastaan Cellasta. Ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön, joten tartuin uteliain mielin syöttiin. Tilausvarsani isäoriksi valikoitui tammanomistajan suosituksesta omapäinen Sauli, joka tuloksien perusteella on luonteensa oikuista huolimatta kykeneväinen myös suorittamaan yhteistyössä ratsastajan kanssa.
Koko Cellan tiineysajan haaveilin vanhempiensa tapaan suurimerkkisestä pikkutammasta, mutta kun Cellwair Hwyl syntyi, sillä oli päässä vain pientä tihrustusta ja jaloissa kolme matalaa sukkaa. Muistutin itseäni, että ulkonäköseikkoja tärkeämpää oli, että varsan ketarat olivat paikoillaan ja ne osoittivat kaikki oikeaan suuntaan – ja muut terveyttä koskevat seikat. Olihan se sentään tammavarsa, kuten toivoin.
Kun kävin itse katsomassa uutta ponivarsaani kasvattajan luona, se vaikutti aika eloisalta ja tuitulta tapaukselta. Hieman yllätyin siitä, kuinka paljon se oli nähtävästi perinyt isältään omaa tahtoa. Vieroituksen jälkeen matka uuteen kotiin ei meinannut millään alkaa varsan kieltäydyttyä systemaattisesti kiipeämästä lastaussiltaa pitkin hevosautoon. "Minkä helkkarin juntturan olet oikein mennyt ostamaan?" William puhkui ja puhisi laittaessaan kaiken hevosmiestaitonsa peliin saadakseen tuittupäisen varsan kyytiin. Lopulta "Veera" armahti meitä ja se kipusi kyytiin. Kotona varsa oli jo lopenkyllästynyt meidän naamoihin ja se painui häntä tötteröllä muiden tammavarsojen sekaan. Pientä jännitysmomenttia tämä alku on luonut tulevaa varten, mutta katsotaan, onko Veera kesytettävissä.